IdeaStructura rakennesuunnittelijana palkitussa MTK-opiston korjaushankkeessa

Ensimmäiset asukkaat ovat päässeet muuttamaan tammikuun alussa vuosia pääosin tyhjänään olleeseen entiseen MTK-opiston taloon Tapiolaan. IdeaStructura sai olla mukana tässä mielenkiintoisessa ja suojellun talon vaativassa korjaushankkeessa, joka sai kunniamaininnan Hurraa-palkinnonjakotilaisuudessa. Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunta ja Espoon rakennusvalvonta myöntävät vuosittain tunnustuksen…

Johanneksenkirkon peruskorjauksessa kunnostettavaa tiilisaumaa kertyi liki 20 kilometriä

Helsingin Johanneksenkirkon kupeessa irvistelevät gargoilit ovat patsastelleet huomion keskipisteenä koko kirkossa tehdyn peruskorjauksen ajan. Mutta hankkeessa on riittänyt betonisten taruhirviöiden lisäksi paljon muutakin korjattavaa. ”Pelkästään kunnostettavaa tiilisaumaa on kertynyt 19,5 kilometrin verran! Historiallisen kirkon peruskorjaus on mielenkiintoinen, mutta myös vaativa…

Pääsimme mukaan Savonlinnaan rakennettavaan teollisen puurakentamisen laboratoriohankkeeseen

Teollisen puurakentamisen ja teknisen testauksen laboratorio -hanke on käynnistynyt Savonlinnassa. Savonlinnan Teknologiapuisto Nohevaan rakennetaan 2300 neliömetrin toimitilat puu- ja hybridirakentamisen laboratoriolle. IdeaStructura pääsi hankkeeseen mukaan voitettuaan tarjouskilpailun. ”Puurakentaminen vaikuttaa olevan nyt nosteessa: meille on ennättänyt kertyä mukavasti osaamista puurakentamisesta monista…

Suomen kuutiomäärältään suurin päiväkoti valmistuu CLT-elementeistä Tuusulaan

Ympäristöministeriön asettamat puurakentamistavoitteet ovat vilkastuttaneet merkittävästi julkisen sektorin puurakentamista. Myös IdeaStructura on ennättänyt olla jo monessa puurakennushankkeessa mukana: teemme sekä CLT-rakennesuunnittelua että CLT-elementtisuunnittelua. ”Meille on ennättänyt kertyä mukavasti CLT-rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa vaadittua osaamista tekemiemme kohteiden myötä”, sanoo kuutiomäärältään Suomen…

Finlandia-talon julkisivun taakse kätkeytyy erittäin haastava korjaushanke

”Hanke ei ole vain perusparannusosan kantavien rakenteiden osalta haastava: oma hankaluutensa on myös rakennusfysikaalisessa suunnittelussa – Finlandia-talon ulkovaipparakenteet ovat erittäin monimuotoiset ja rakennus sijaitsee Töölönlahden tulvasuojelualueella. Kellarikerroksen rakenteet ovat niin alhaalla, että ne on osin toteutettu vedenpaine-eristettyinä. Uuteen laajennusosaan tulee…

IdeaStructuralla on käynnissä useita CLT-koulu- ja päiväkotihankkeita

IdeaStructura on erikoistunut CLT-elementeistä tehtyjen rakennusten rakennesuunnitteluun: teemme sekä CLT-rakennesuunnittelua että CLT-elementtisuunnittelua. CLT-rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa vaaditaan osaamista, jota meille IdeaStructurassa on kertynyt toteutuneiden kohteiden myötä.   CLT (Cross Laminated Timber) on massiivipuulaatta, joka on valmistettu ristikkäin laminoiduista lautalevyistä. CLT:tä…

Tapiolaan WeeGee-talon viereen nousee 8-kerroksinen Kulttuurimajakka

Merimieseläkekassa rakennuttaa Tapiolaan WeeGee-talon viereen Kulttuurimajakan, 8-kerroksisen asuinkerrostalon. Alimpaan kerrokseen, asuinrakennuksen kylkeen ja osittain asuinrakennuksen alle, rakennetaan korkea liiketila, jonne on suunniteltu kulttuurialueelle sopivia monikäyttöisiä näyttely- ja toimintatiloja. Kyseessä on allianssihanke, jonka vastaavana rakennesuunnittelijana toimii IdeaStructuran Jani Paajanen. Kerroimme aiemmin…

”En ole koko urani aikana törmännyt näin laajaan kuntotutkimushankkeeseen”, sanoo IdeaStructuran toimitusjohtaja Jyrki Jalli

”Kuntotutkimuksien edetessä huomasimme, että yhteistyö toimii erinomaisesti IdeaStructuran kanssa ja päädyimme yhteistyöhön myös korjattavien kohteiden suunnittelun osalta”, sanoo Premicon rakennuttajapäällikkö Janne Koponen. Haastattelemme tässä jutussa Premicon rakennuttajapäällikköä, IdeaStructuran kuntotutkijoita ja toimitusjohtajaa. Nyt on vierähtänyt vuosi siitä, kun Premicon IdeaStructuralta tilaama…

Lapinmäen päiväkoti on kuoriutunut sääsuojateltasta

Helsingin kaupungin tilaama Lapinmäen päiväkoti näyttää maallikon silmin sekä valmiilta että harmonisen kauniilta maisemaan näppärästi solahtavalta rakennukselta. ”160 lapsen päiväkoti on pystytty rakentamaan nopeasti, koska se on tehty CLT-elementeistä”, kertoo kohteen päärakennesuunnittelija Antti Nurmi, joka on pyörittänyt näpeissään samalla myöskin…

Nahkakeskustalon projektitiimi saa rakennuttajapäällikön kiitokset

Asunto-osakeyhtiö Nahkakeskustalon toimistotilojen remontti asunnoiksi on valmistunut. Nahkakeskustalo sijaitsee Kampissa, osoitteessa Fredrikinkatu 45. IdeaStructura vastasi projektissa rakennesuunnittelusta ja työmaa-aikaisesta suunnitteluvalvonnasta. Nahkakeskustaloon tehtiin 13 asuinhuoneistoa vanhoihin toimistotiloihin ja katutasossa remontoitiin neljä liiketilaa. ”Työmaavaihe kesti ainoastaan 15 kuukautta, vaikka 1880-luvulla rakennetun talon…