Sisäilmatutkimus kehittyy ja sisäilmaosaamisemme vahvistuu yrityskaupan myötä

Sisäilmatutkimusten ja -mittausten asiantuntijakaartimme rivit vahvistuivat IdeaStructuran ostettua Sisäilmainsinöörit Oy:n. Sisäilmainsinöörit tuottavat erilaisia haitta-aine- ja sisäilmatutkimuspalveluja, rakennusfysikaalisia mittauksia ja laadunvarmistusmittauksia. ”Ajatuksenamme on kehittää palveluitamme siten, että pystyisimme auttamaan asiakkaitamme korjaushankkeissa syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Korjaushankkeissa joudutaan tekemään mitä erilaisempia selvityksiä liittyen…

Lahjoitimme viime vuoden tapaan asiakkaiden joululahjoihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen

”Muistelen lämmöllä aikaa, jolloin sain itse viedä IdeaStructuran ensimmäisille asiakkaille joululahjoja ja vuosia, jolloin IdeaStructuran tontut veivät lahjakääröt asiakkaillemme. Pohdimme pitkään tämän vuoden lahjoituskohdetta, koska kipeästi apua tarvitsevia on nyt aivan erityisen paljon: päätimme tukea Hope ry:tä ja Pelastakaa Lapset…

Asunto-osakeyhtiö Kotikontua Töölössä johdetaan yritysmäisesti

Kellaribileet – sellaiset asunto-osakeyhtiö Kotikontu järjesti pari vuotta sitten juhliakseen päättynyttä putkiremonttia ja yhtiön 90-vuotistaipaletta. Juhlat onnistuivat mitä mainioimmin ja bilepuhetta riitti Jaskan grillille asti. Etu-Töölössä sijaitsevassa Kotikonnussa täytyy olla jotakin spesiaalia: pääsemme taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan, Göran Westerholmin matkaan selvittämään,…

Entistä parempaa rakennesuunnittelua ja vaativan puurakentamisen asiantuntijapalvelua – Tanskanen Oy osaksi IdeaStructuraa

Asiantuntijakaartimme rivit vahvistuivat merkittävästi ja siten myös osaamisemme IdeaStructuran ostettua Insinööritoimisto Tanskanen Oy:n liiketoiminnan. Tanskanen tunnetaan erityisesti vaativien puurakenteiden suunnittelijana: Tanskasen rakennesuunnittelijat ovat suunnitelleet mm. Nuuksioon Suomen luontokeskus Haltian, Savonlinnan Savonlinnasalin ja pääkirjaston. Insinööritoimisto Tanskanen on perustettu vuonna 1997. Arvokkaasta…

Finlandia-talon julkisivun taakse kätkeytyy erittäin haastava korjaushanke

”Hanke ei ole vain perusparannusosan kantavien rakenteiden osalta haastava: oma hankaluutensa on myös rakennusfysikaalisessa suunnittelussa – Finlandia-talon ulkovaipparakenteet ovat erittäin monimuotoiset ja rakennus sijaitsee Töölönlahden tulvasuojelualueella. Kellarikerroksen rakenteet ovat niin alhaalla, että ne on osin toteutettu vedenpaine-eristettyinä. Uuteen laajennusosaan tulee…

Kesätöistä lisäpotkua opintoihin

IdeaStructura on halunnut palkata aina kesäharjoittelijoita. Niin tehtiin myös tänä kesänä, vaikka koronavirusepidemian takia liiketoimintavastaavat joutuivat pohtimaan erityisen tarkasti, miten harjoittelijoiden perehdytys työtehtäviin saadaan sujumaan turvallisesti. Haastateltavaksemme ennättää Lassi Liimatainen, yksi IdeaStructuran kahdeksasta kesäharjoittelijoista. Linkin kesätyöhakuun löydät artikkelin lopusta. Aalto-yliopiston…

Mika Konttila on maailmanluokan tietomallintaja

Pääsemme tutustumaan Konttilan Mikaan, IdeaStructuran tietomalliasiantuntijaan. Mika mallinsi jo 1990-luvulla kolmiulotteisesti, mikä oli tuohon aikaan sangen harvinaista. ”Työ oli niin mielenkiintoista, ettei se tuntunut lainkaan työltä. Tutkin junamatkoilla kotiin töistä palatessani manuaaleja niin intensiivisesti, että huomasin kotipysäkkini useimmiten vasta viime…

”Repusta, jossa on paljon eri osaamisen muruja, saa tehtyä komeat eväät”

Rakennusinsinööri suunnitteli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten siltoja, taloja ja piippuja: laaja-alainen toimenkuva opetti tekijästään monipuolisen osaajan. Kysymme Jyrki Jallilta, minkälainen tilanne on nykyisin: ovatko rakennusinsinöörit edelleen moniosaajia? ”Nykymeno on hyvin toisenlaista. Kaikkien eri suunnittelualojen toimijoiden lisäksi osaajia on luokiteltu ja…

”Kriisiviestinnällä ei nosteta kaneja hatusta, mutta sillä kerrotaan, että hattu on olemassa”, sanoo Jyrki Jalli, IdeaStructuran toimitusjohtaja

”Yhtäkkiä meiltä katosivat kahvitauko- ja käytäväkohtaamiset, kuten kaikki muutkin satunnaiset pienet, mutta tärkeät kohtaamiset: näin siksi, että siirryimme IdeaStructurassa koronavirusepidemian myötä pitkälti etätöihin omiin koteihimme. Mutta yhteenkuuluvuuden tarve ei ole kadonnut mihinkään, päinvastoin: olemme kodeissamme neljän seinän sisällä ja haluaisimme…

IdeaStructuralla on käynnissä useita CLT-koulu- ja päiväkotihankkeita

IdeaStructura on erikoistunut CLT-elementeistä tehtyjen rakennusten rakennesuunnitteluun: teemme sekä CLT-rakennesuunnittelua että CLT-elementtisuunnittelua. CLT-rakennusten suunnittelussa ja toteutuksessa vaaditaan osaamista, jota meille IdeaStructurassa on kertynyt toteutuneiden kohteiden myötä.   CLT (Cross Laminated Timber) on massiivipuulaatta, joka on valmistettu ristikkäin laminoiduista lautalevyistä. CLT:tä…