fbpx
Rakennesuunnittelu, vaativan puurakentaminen, asiantuntijapalvelut, Ideastructura Oy ja Insinööritoimisto Tanskanen Oy yhdistyivät

Entistä parempaa rakennesuunnittelua ja vaativan puurakentamisen asiantuntijapalvelua – Tanskanen Oy osaksi IdeaStructuraa

Asiantuntijakaartimme rivit vahvistuivat merkittävästi ja siten myös osaamisemme IdeaStructuran ostettua Insinööritoimisto Tanskanen Oy:n liiketoiminnan. Tanskanen tunnetaan erityisesti vaativien puurakenteiden suunnittelijana: Tanskasen rakennesuunnittelijat ovat suunnitelleet mm. Nuuksioon Suomen luontokeskus Haltian, Savonlinnan Savonlinnasalin ja pääkirjaston.

Insinööritoimisto Tanskanen on perustettu vuonna 1997. Arvokkaasta työstään vaativien puurakenteiden kehittäjänä Tanskanen on palkittu muun muassa arvostetulla Puupalkinnolla vuonna 2013.

”Sirpa ja Jouko Tanskanen ovat tehneet valtavan työn insinööritoimistonsa eteen: se on puhtaasti heidän luomuksensa. Kunnioittaen ja arvostaen, niin heidän luomaansa työtään pitää käsitellä. Olen todella otettu, että pääsimme keskustelemaan ja tutustumaan heihin ja saimme näin mahdollisuuden jatkaa heidän elämäntyötään”, sanoo Jyrki Jalli, IdeaStructuran toimitusjohtaja.

Kovan luokan rakennesuunnittelijoita

Liiketoiminnassa pitää aina pohtia perusteellisesti, kannattaako liiketoiminta- tai yrityskauppa tehdä.  ”Pian neuvottelujen käynnistyttyä ymmärsin, että Tanskasen rakennesuunnittelijat ovat ”pure-rakennesuunnittelijoita”, kunnon osaajia. Tarttumisen paikkahan tämä ilman muuta oli. Meidät ideastructuralaiset tunnetaan erityisesti korjausrakentamisosaamisestamme ja –kokemuksestamme.  Olemme suunnitelleet myös hyvän tovin ja kohtalaisen määrän uudisrakennuskohteita – saamme nyt Tanskasen kokeneista rakennesuunnittelijoista jo pitkään kaivattua vahvistusta uudisrakennussuunnitteluumme. Hyviä ja kokeneita rakennesuunnittelijoita ei ole koskaan liikaa, ja nyt saimme heitä isomman joukon kerralla”, Jyrki kertoo.

Vaativien puurakenteiden suunnittelun erityisosaamista

Tanskasen rakennesuunnittelijat tunnetaan erityisesti vaativien puurakenteiden suunnittelijoina; he ovat olleet mukana myös CLT-rakenneratkaisujen kehitystyössä. (CLT, cross laminated timber.)

”Saamme kertaheitolla mahtavan määrän CLT-osaamista IdeaStructuraan. Meidän ensimmäinen CLT-projektimme on jo nyt vuosi sitten valmistunut Helsingissä oleva Lapinmäen päiväkoti. Puurakentaminen on trendi; olemme tälläkin hetkellä mukana useammassa CLT-puurakennuskohteessa”, toteaa Jyrki.

Tekla-tietomalliohjelmisto hallussa

Haastattelijan kysymys tietomallipohjaisesta suunnittelusta lienee sama kuin kysyisi metsurilta, käyttääkö hän puita kaataessaan moottori- vai käsisahaa: jokainen tanskalainen rakennesuunnittelija käyttää suvereenisti Tekla-tietomalliohjelmistoa.

Enemmän korkeatasoisia palveluita useammalla paikkakunnalla

”Olen innoissani saadessani toivottaa kokeneet rakennesuunnittelijat joukkoomme: pystymme palvelemaan asiakkaitamme nyt entistä paremmin. Meillä on toimistot entuudestaan Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Kokkolassa – nyt myös Kuopiossa ja Savonlinnassa”, toteaa Jyrki juttutuokiomme päättyessä.

”Yhdessä olemme vahvempia”

> Katso myös:
CLT ja Puurakentaminen – Vaativan puurakentamisen asiantuntijapalvelua
Elementtisuunnittelu – Säästä rakentamisen kustannuksia ammattitaitoisella suunnittelulla