fbpx

Lahjoitimme viime vuoden tapaan asiakkaiden joululahjoihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen

”Muistelen lämmöllä aikaa, jolloin sain itse viedä IdeaStructuran ensimmäisille asiakkaille joululahjoja ja vuosia, jolloin IdeaStructuran tontut veivät lahjakääröt asiakkaillemme. Pohdimme pitkään tämän vuoden lahjoituskohdetta, koska kipeästi apua tarvitsevia on nyt aivan erityisen paljon: päätimme tukea Hope ry:tä ja Pelastakaa Lapset ry:tä”, IdeaStructuran toimitusjohtaja Jyrki Jalli kertoo.

Helsingin toimistomme sijaitsee Pitäjänmäessä ja saman raitin varrella on myös vähävaraisia ja kriisin kokeneita lapsiperheitä auttava Hope ry. ”Hope jakaa perheille vaate- ja tavaralahjoituksia sekä harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Hope ry:n unelmana on tehdä todeksi lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen”, toteaa Eveliina Hostila, Hope ry:n toiminnanjohtaja.

Toisena lahjoituskohteenamme on Pelastakaa Lapset ry. Koronakriisi on lisännyt lasten eriarvoistumista ja kasvattanut syrjäytymisriskiä Suomessa. Vallitseva tilanne on vaikuttanut erityisesti vähävaraisten perheiden lapsiin, joita elää Suomessa yli 110 000. Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräyksen tavoitteena on tarjota monipuolista tukea kotimaan syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille.

Kiitämme kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!