Teräsrakenne-lehti 8.12.2017 uutisoi haastavasta teräsrakentamisen kohteestamme

Kuva: Parviainen Arkkitehdit Oy, Teräsrakenne-lehti 8.12.2017. Julkisivussa on kolmea eri materiaalia; corten-terästä,lasia ja peltiä Vantaan Energian toimitalo vaati erityistä teräsrakenne-osaamista Hanke koostui peruskorjattavasta rakennusosasta sekä siihen liittyvästä uudisrakennuksesta. Päämassojen lisäksi hanke sisälsi erillisen autokatoksen, kattokonehuoneen sekä uuden ja vanhan rungon…

Jani Sorasalmen diplomityö: Temperierung-menetelmä auttaa hallitsemaan kosteusongelmia

Saksassa 1980-luvulla arvorakennusten korjaustarpeisiin kehitetty Temperierung-menetelmä on jäänyt Suomessa toistaiseksi vähälle käytölle. Jani Sorasalmi on tehnyt tuoreessa diplomityössään uraa uurtavaa työtä menetelmän käyttökelpoisuuden selvittämiseksi suomalaissa rakennuskohteissa.Etenkin suojelluissa rakennuksissa on tavallisena vaatimuksena rakennusta korjattaessa se, ettei vanhoja rakenteita saa tarpeettomasti rikkoa.…

Onnea Antti Paakkari RAP-pätevyydestä

Kun asunto-osakeyhtiö päättää investoida mittavaan peruskorjaukseen tai muuhun remonttiin, on eduksi, että rakennuttaminen on ammattimaisissa käsissä. IdeaStructuralla rakennuttamista ja projektinjohtoa on vienyt viime vuosina eteenpäin Antti Paakkari. Sen lisäksi, että työ vie toisinaan kaupunkikeskustojen ullakkohuoneistoihin, myös vapaa-aikanaan Paakkari hakeutuu mielellään…

Haju ei kerro totuutta – moni rakennus haisee homeelta puunsuoja-aineen vuoksi

homehajua selvittämässä

Tuore opinnäyte osoittaa Suomessa ennen laajalti käytetyn puunsuoja-aineen tuottavan vahvaa homeen kaltaista tunkkaista hajua. Nämä talot eivät kuitenkaan välttämättä ole homeessa. Tutkimuksen toteutti IdeaStructuran suunnittelija Mette Envall osana rakennusinsinöörin opintojaan. – Aihe herätti kiinnostukseni heti. Suomessa tästä ei ole tutkittua tietoa oikein…

Kirsi-Maria Seikkula tutki yleisimpiä sisäilmaongelmien aiheuttajia

sisailman tutkiminen

IdeaStructuran sisäilma-asiantuntija Kirsi-Maria Seikkula on tutkinut yleisimpiä sisäilmaongelmien aiheuttajia. Kyseessä oli tilastollinen tarkastelu kahden kaupungin julkisomisteisissa rakennuksissa perustuen aiempiin tutkimuksiin. Tutkimus tehtiin rakennusterveysasiantuntijan (RTA) koulutusohjelman opinnäytetyönä ja siinä hyödynnettiin myös Kirsi-Marian aikaisempaa työkokemusta Kokkolan kaupungin palveluksessa. Tutkimuksessa tilastoitiin kaikki Kokkolan…

Kaisaniemen koulusaneeraukseen kosteuden- ja pölynhallintaa

Yksi hankkeen keskeisistä tavoitteista on rakennuksen sisäilman parantaminen. Rakennuttajana toimiva HRK-rakennuttaja on laatinut projektia varten kosteuden- ja puhtaudenhallinnan asiakirjat ja hankkinut ulkopuolisen kosteudenhallinnan asiantuntijan. Tehtävää hoitaa IdeaStructuran projektipäällikkö Tiina Palviainen. Palviainen käy tarkastuskäynneillä työmaalla viikoittain. Hän tekee silmämääräisiä havaintoja, mutta toteuttaa…

Jenkkifutiksen, opiskelun ja rakennesuunnittelun yhdistelmä

Lauri

Roostersin puolustuksen linjamies Lauri Vainio, 27, on aloittanut amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen Suomen pääsarjatasolla, Vaahteraliigassa jo vuonna 2007. Lajissa menestyminen on edellyttänyt Vainiolta omistautumista. Kauden aikana joukkue treenaa kolmesti viikossa ja pelejä on keskimääriin kerran viikossa. Talvella, pelien ollessa tauolla, treenataan niin ikään…

Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan laajennuksen rakennustyöt käynnistettiin Kokkolassa

kokkolan toimisto

Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan viimeisimmän laajennuksen rakennustyöt Kokkolassa ovat juuri käynnistyneet. Rakennuksen valmistuttua siihen sijoittuvat uudet laboratoriotilat sekä useampikin eri sairaalan osasto. Kokkolan sairaala rakennettiin 1960-luvulla, ja sitä on laajennettu joka vuosikymmenellä 1980-luvulta asti. Nyt aloitettu laajennus on suurin vuosiin. IdeaStructuran Kokkolan-yksikkö…

Opinnäytetöitä 3D-suunnittelusta, Temperierung-menetelmästä sekä ilmanvaihdon merkityksestä

IdeaStructuralle on parhaillaan tekeillä kolme korkeakoulun opinnäytetyötä. Ne käsittelevät 3D-suunnittelua, Temperierung -menetelmän hyödyntämistä ja sisäilmaongelmien korjaamista. Kohti tehokasta 3D-suunnittelua Hämeen ammattikorkeakoulussa insinööriksi opiskeleva Tuomo Pelkonen luo IdeaStructuralle toimintamallia, jonka avulla Tekla Structures -tietomallinnusohjelma otetaan tehokkaasti käyttöön. – Työni tavoitteena on, että tietomallintamisen edut…

Uudiskohteita Kruununvuorenrantaan

Mellinintie 3:ssa sijaitsevaan kerrostalokohteeseen, johon valmistuu 33 uutta Asokotia vuoden 2017 alussa. Helsingin Kuurunvuorenrantaan valmistuu kaksi Asuntosäätiön rakennuttamaa, neljäkerroksista Asokodit-kerrostaloa. IdeaStructura vastaa talojen rakennesuunnittelusta. IdeaStructuran vanhempi rakennesuunnittelija Juha Kotiranta iloitsee uudisrakentamisen piristymisestä. Taloussuhdanteen elpyminen on tuonut hyvää puhuria muun muassa Helsingin Kruununvuorenrannan…