Haju ei ker­ro totuut­ta – moni raken­nus hai­see homeel­ta puun­suo­ja-aineen vuok­si

Tuo­re opin­näy­te osoit­taa Suo­mes­sa ennen laa­jal­ti käy­te­tyn puun­suo­ja-aineen tuot­ta­van vah­vaa homeen kal­tais­ta tunk­kais­ta hajua. Nämä talot eivät kui­ten­kaan vält­tä­mät­tä ole homees­sa.

Tut­ki­muk­sen toteut­ti Idea­Struc­tu­ran suun­nit­te­li­ja Met­te Envall osa­na raken­nusin­si­nöö­rin opin­to­jaan.

– Aihe herät­ti kiin­nos­tuk­se­ni heti. Suo­mes­sa täs­tä ei ole tut­kit­tua tie­toa oikein kel­lään, vaik­ka kysees­sä on maas­sam­me aiem­min laa­jal­ti käy­tet­ty aine ja ilmei­sen ylei­nen ongel­ma, Envall ker­too.

Kloo­ri­fe­no­li­poh­jai­sia puun­suo­ja-ainei­ta käy­tet­tiin Suo­mes­sa 1930–1990-luvuilla laa­jal­ti. Se esti mm. lahoa­mis­ta, sinis­ty­mis­tä, tuho­lai­sia ja homet­ta. Suo­ja-ainei­ta käy­tet­tiin kai­ken­lai­sis­sa puu­ra­ken­teis­sa kuten run­ko­ra­ken­teis­sa, ikku­nan­kar­meis­sa, jul­ki­si­vu­pa­nee­leis­sa ja kyn­nyk­sis­sä. Esi­mer­kik­si KY-5-nimi­nen tuo­te oli ylei­ses­ti käy­tös­sä aina 1980-luvul­le asti. Pen­takloo­ri­fe­no­li­poh­jais­ten ainei­den käyt­tö lop­pui vuon­na 1989 ja 2000 sää­det­ty­jen lakien myö­tä.

Aineel­la käsi­tel­ty­jen puu­ra­ken­tei­den saa­des­sa kos­teut­ta tapah­tuu hidas kemial­li­nen reak­tio, jos­sa mik­ro­bien aineen­vaih­dun­ta­pro­ses­si tuot­taa kloo­ria­ni­so­le­ja ja pahaa hajua. Kemial­li­sen reak­tion seu­rauk­sia sisäil­maon­gel­mien aiheut­ta­ja­na ei juu­ri­kaan ole Suo­mes­sa tut­kit­tu, mut­ta ruot­sa­lai­sia ja sak­sa­lai­sia tut­ki­muk­sia löy­tyy.

Ruot­sa­lais­tut­ki­mus­ten mukaan eni­ten kloo­ria­ni­so­le­ja löy­tyi lat­tia­ra­ken­teis­ta ja sei­nien ala­juok­sus­ta. Ruot­sis­sa työ­suo­je­lu­vi­ras­to onkin aset­ta­nut kloo­ri­fe­no­leil­le raja-arvot sisäil­mas­sa. Kloo­ria­ni­so­leil­le ei ole Ruot­sis­sa tai Suo­mes­sa vas­taa­via raja-arvo­ja eikä sää­dök­siä, vaik­ka aineen käyt­töä Tur­val­li­suus- ja kemi­kaa­li­vi­ras­to val­voo­kin. Maam­me ter­vey­den­suo­je­lu­lais­sa kui­ten­kin kat­so­taan häi­rit­se­vän hajun ole­van mah­dol­li­nen ter­veys­hait­ta.

– Pie­net­kin pitoi­suu­det tuot­ta­vat hajua, jot­ka mones­ti jää­vät mit­tauk­sien ana­lyy­sien havait­se­mis­ra­jo­jen alle. Kloo­ria­ni­so­lien suu­rin hait­ta on nii­den haju, joka syn­nyt­tää huol­ta ja aiheut­taa vähin­tään­kin stres­sioi­rei­taEn­vall sel­ven­tää.

– Täy­tyy muis­taa, että paha tai voi­ma­kas haju on jo itses­sään hait­ta. Täs­tä ei kui­ten­kaan ole riit­tä­väs­ti tie­toa, onko itse ilmaan erit­ty­vä kloo­ria­ni­so­li hai­tal­lis­ta, vai onko hait­ta lähin­nä stres­si­pe­räis­tä hajuais­ti­muk­sen vuok­si.

Tar­vet­ta laa­jem­mal­le suo­ma­lais­tut­ki­muk­sel­le aineen ter­veys­hait­to­jen ja raja-arvo­jen mää­rit­te­le­mi­sek­si on. Talos­sa jos­sa kloo­ria­ni­so­lia on ilmas­sa, ovat asuk­kaat saat­ta­neet jo tot­tua hajuun. Kun joku ulko­puo­li­nen tulee tilaan, hän huo­maa tämän ”mum­mon­mö­kin” hajun heti.

– Tut­ki­muk­ses­sa kerät­tiin näyt­tei­tä koh­tees­ta, jos­sa epäil­tiin ole­van kloo­ria­ni­so­le­ja. Toi­mis­tol­lam­me kyl­lä huo­ma­si heti näyt­tei­den vah­van kloo­ria­ni­so­lien hajun. VOC-tes­te­jä otet­tiin myös näyt­teis­tä, jot­ka ana­ly­soi­tiin kaa­suk­ro­ma­to­gra­fi-mas­sas­pek­ro­met­ri mene­tel­mäl­lä. Ana­lyy­si­me­ne­tel­mä on sopi­va kloo­ria­ni­so­lien havait­se­mi­sek­si, mut­ta aineen haih­tu­vuus ja pie­net pitoi­suu­det vai­keut­ta­vat käy­tän­nön koe­jär­jes­te­ly­jä.

Pui­set raken­nuk­set mah­dol­li­sia koh­tei­ta

Mah­dol­li­sia kloo­ria­ni­so­li-koh­tei­ta voi­vat olla niin jul­ki­sen kuin yksi­tyi­sen­kin sek­to­rin pui­set raken­nuk­set, jot­ka on raken­net­tu 1930–1990-luvuilla. Ulko­na tai hyvin tuu­let­tu­vis­sa tilois­sa hajua ei huo­maa samal­la taval­la hyvän ilman­vaih­tu­vuu­den ja mata­lam­man läm­pö­ti­lan vuok­si, mut­ta jos­kus hajun voi ais­tia jo raken­nuk­sen ulko­puo­lel­la­kin.

Haju ja sen taka­na ole­va mik­ro­biai­neen­vaih­dun­ta ei tar­koi­ta puun ole­van lahon­nut, vet­ty­nyt tai homees­sa, mut­ta sisäil­man laa­tu ei ole sil­ti hyvä hajun vuok­si. Hai­tas­ta ei ole kui­ten­kaan help­po pääs­tä eroon, kos­ka se hel­pos­ti tart­tuu mui­hin mate­ri­aa­lei­hin. Kaik­ki puu­ai­nes, teks­tii­lit, huo­ne­ka­lut ja eris­teet johon haju on tart­tu­nut on suu­rim­mas­sa osas­sa tapauk­sis­ta vaih­det­ta­va. Hajun kul­keu­tu­mis­ta sisä­ti­loi­hin voi­daan ehkäis­tä ilma­tii­vis­tä­mäl­lä raken­teet sel­lai­sil­la tuot­teil­la, joil­la on riit­tä­vä kemial­lis­ten pääs­tö­jen dif­fuusio­vas­tus. Taval­li­set höy­ryn­sul­ku­muo­vit ja ‑pah­vit eivät omaa näi­tä omi­nai­suuk­sia. Esi­mer­kik­si taval­li­nen PE-höy­ryn­sul­ku­muo­vi­kal­vo läpäi­see kysei­siä yhdis­tei­tä jopa yllät­tä­vän­kin hel­pos­ti. Jos­sain tapauk­sis­sa raken­nuk­set kan­nat­taa vain suo­siol­la pur­kaa. Toi­saal­ta, ole­tet­ta­vas­ti lukui­sia ”homeel­ta hai­se­via” raken­nuk­sia on myös puret­tu tur­haan vaka­vien ja laa­ja-alais­ten homeon­gel­mien pelos­sa.

– Mikä­li epäi­lys­tä on, kan­nat­taa pala run­koa tai purue­ris­tet­tä vie­dä muu­hun tilaan ja tar­kis­taa tuok­suu­ko se voi­mak­kaas­ti. Labo­ra­to­rios­sa tulos voi­daan var­mis­taa, Envall ohjeis­taa.

Idea­Struc­tu­ra voi aut­taa ongel­man tun­nis­ta­mi­ses­sa ja hoi­dos­sa osa­na mui­ta sisäil­ma­tut­ki­mus- ja kor­jaus­suun­nit­te­lu­pal­ve­lu­ja. Kos­ka näi­tä ainei­ta käy­tet­tiin aina 1990-luvul­le asti ja mik­ro­biai­neen­vaih­dun­ta voi olla hidas­ta, saat­taa hajua alkaa esiin­tyä vas­ta nyt tai lähi­tu­le­vai­suu­des­sa.

Lue lisää kun­to­tut­ki­muk­sis­ta