Saksassa 1980-luvulla arvorakennusten korjaustarpeisiin kehitetty Temperierung-menetelmä on jäänyt Suomessa toistaiseksi vähälle käytölle. Jani Sorasalmi on tehnyt tuoreessa diplomityössään uraa uurtavaa työtä menetelmän käyttökelpoisuuden selvittämiseksi suomalaissa rakennuskohteissa.
Etenkin suojelluissa rakennuksissa on tavallisena vaatimuksena rakennusta korjattaessa se, ettei vanhoja rakenteita saa tarpeettomasti rikkoa. Toisaalta rakennuksen nykyaikaistuminen edellyttää uutta sähkö- ja lämmitystekniikkaa, jotka tulee yhteensovittaa suojeluvaatimusten kanssa. Useimmiten uusi tekniikka halutaan piilottaa. Jos voimassa olevalla suojelupäätöksellä varjellussa talossa on lisäksi esimerkiksi kantavien rakenteiden kosteusongelmia, korjaamisen keinot ovat vähissä.
Tuleva diplomi-insinööri Jani Sorasalmi teki diplomityössään ansiokkaan katsauksen tähän ongelmakenttään ja esitti myös toimivan ratkaisun edellä kuvattuihin ongelmatilanteisiin. Saksalaisen, museorakenteisiin erikoistuneen rakennusinsinööri Henning Grosseschmidtin alun perin kehittämässä menetelmässä rakenteita ja sitä kautta huonetilaa lämmitetään yleensä seinän alaosaan asennettujen lämmitysputkien avulla.
”Rakenteita lämmittämällä niiden kuivumiskykyä voidaan parantaa, minkä seurauksena esimerkiksi kapillaarisen kosteuden haihtumisrintama voidaan siirtää rakenteen pinnasta syvemmälle rakenteen sisään”, Sorasalmi sanoo.
Lämmitysenergian optimointi on tärkeää
Temperierung-menetelmässä käytettävät putket ovat tyypillisesti vesikiertoisia lämmitysputkia, jotka sekä lämmittävät että kuivattavat rakennetta. Putket asennetaan yleensä rappauksen tai betonin sisälle. Toinen vaihtoehto on sijoittaa putket seinän pintaan näkyviin tai erilliseen koteloon. Vaihtoehtoisesti Temperierung-järjestelmä voidaan toteuttaa lattialämmityksen tapaan myös sähköisenä.
Patterilämmitysjärjestelmään vertautuvan Temperierung-menetelmän etuna on korjausvaikutuksen lisäksi se, että sitä käytettäessä huonetilassa vallitsevat lämpötilaerot tasoittuvat.
”Seinän lämmin pinta tuottaa lämpösäteilyä huoneeseen, mikä luonnollisesti vaikuttaa ihmisen kokemaan lämpöviihtyvyyteen. Ennen viileiksi koetut seinän ja lattian rajat muuttuvat lämpimämmiksi”, Jani Sorasalmi sanoo.
Tarkkojen laskelmien laatiminen rakenteen lämmittämisestä ja kosteusteknisen toiminnan muutoksesta on tässä tapauksessa niin työläs prosessi, että laskentaohjelmiston käyttö on jokseenkin välttämätöntä.
”Kun kyseessä on lämmön ja kosteuden yhdistelmä, ilman rakennusfysikaalista mallintamista niiden pitkäaikaisten muutosten analysointi on käytännössä mahdotonta”, Sorasalmi sanoo.
Diplomityö on siis valmis, mutta Sorasalmi seuraa edelleen mielenkiinnolla tutkimusaiheensa uusia kehitysaskeleita. Yksi keskeinen mitoitettava on tarvittavan lämmitysenergian määrä sen optimoimiseksi, että seinä lämpiää juuri sopivasti.
”On oleellista, että lämmitysenergian käyttö mitoitetaan kohdekohtaisesti olemassa olevien rakenteiden mukaan”, Jani Sorasalmi vakuuttaa.