Pääsimme toistamiseen mukaan pokkaamaan Julkisivuremonttikilpailun voittoa

Koronapandemia on siirtänyt Julkisivuremontti 2021 -kilpailun voittajien julkistamista useampaan kertaan. ”Olen tiennyt palkintosijasta jo useamman kuukauden ja koettanut pitää suuni supussa, ja onnistunutkin siinä”, IdeaStructuran Heikki Pietiläinen nauraa Helsingin Messukeskuksessa, jossa kilpailun voittaja on juuri julkistettu. Voitokas kohde on Espoon…

IdeaStructurassa kokoonnuttiin kehittymään ja iltajuhlaa päästiin viettämään sympaattiseen Pikku-Finlandiaan

IdeaStructuran toimitusjohtaja, melkoisen kokenut kaveri hänkin, loikkii keskittyneenä pitkin yrityksen käytäviä ja kokoaa ajatuksiaan – Jyrkin on tarkoitus aloittaa kohta kehityspäivä IdeaPajassa puheenparrella, jonka siivin hän haluaa toivottaa 80 idisläistä tervetulleeksi aprillipäivän tilaisuuksiin. Kehityspäivän teemana on yhdessä johtaminen. Teema on…

Olemme mukana Ukrainan auttamisessa

IdeaStructuran henkilökunta lahjoittaa 10 prosenttia bonuspalkkiostaan Unicefin Ukrainan hätäapukeräykseen. Unicef on toiminut Ukrainan konfliktialueella jo pitkään ja pystyy varmistamaan avun perille viemisen. Myös IdeaStructura yrityksenä on tehnyt rahalahjoituksen Unicefin kautta Ukrainaan heti Venäjän aloitettua kaikkia meitä järkyttäneen hyökkäyssotansa. – Moni…

Tarja Anttila on rakennesuunnittelija, joka nauttii haasteista ja uuden oppimisesta

Kohta tulee vuosi täyteen, kun diplomi-insinööri Tarja Anttila aloitti rakennesuunnittelijan työt IdeaStructuran Helsingin toimipisteessä. Tarja työskentelee Samuli Majan tiimissä, joka on erikoistunut uudisrakennusten suunnitteluun. Tarjan työpöydältä löytyy mm. Snellman-konserniin kuuluvan Kokkikartanon varastohallin suunnitelmat: Tarja toimii hankkeen vastaavana rakennesuunnittelijana. Insinööriopinnot eivät…

Kuntotutkimus avaa mahdollisuuksia

Kuva kuntotutkijan ammatista kirkastuu diplomi-insinööri Hannanoora Junttilaa haastatellessa: kuntotutkija pääsee tekemään aikamatkoja eri vuosikymmenille tai jopa -sadoille. – Minua on aina kiinnostanut talot ja rakentamisen historia. Olen saanut kuntotutkimuksia tehdessä käsiini välillä yli satavuotiaita rakennuspiirustuksia: ne ovat kuin taideteoksia mustekynällä…

Miten meillä meni vuosi 2021?

Toimitusjohtajat ovat ymmärrettävistä syistä välillä kiireisiä ja sopivan haastatteluajan löytymisen eteen voi joutua tekemään duunia. Kun aika juttutuokiolle löytyi, piti vielä tarkistaa Ilmatieteen laitoksen sivuilta sääennuste! Nyt takana on toistakymmentä käveltyä kilometriä Stadissa, ja mennyt vuosikin taputeltuna, kun Valtteri-myrsky ottaa…

Tuemme jouluna Pelastakaa Lapset ry:tä ja HelsinkiMissiota

Nyt on kolmas vuosi, kun yrityksemme lahjoittaa asiakkaiden joululahjoihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. Kipeästi apua tarvitsevia on paljon ja halu auttaa kaikkia olisi suuri. Perusteellisen pohdinnan jälkeen päätimme lahjoittaa lahjarahat kahdelle eri järjestölle: Pelastakaa Lapset ry:lle ja HelsinkiMissio ry:lle. Pelastakaa Lasten…

Puurakennusalalle konkreettisia hyötyjä Kruusin diplomityöstä

Amppari-neuvotteluhuoneessa on leppoisa meininki, haastateltavana on IdeaStructuran Helsingin toimistossa työskentelevä rakennesuunnittelija Ville Kruus. Yhtäkkiä rauhallinen Ville pomppaa tuoliltaan demonstroidakseen nurjahdusta, ja pian maallikollekin selviää, mitä ns. Eulerin nurjahdus tarkoittaa.   Ville valmistui syyskuussa Aalto-yliopiston rakennustekniikan osastolta diplomi-insinööriksi: hän on IdeaStructuran…

Tasakatot ovat mainettaan parempia

Funktionalismin aikakauden myötä 1930-luvulla tasakatoista tuli uuden arkkitehtuurin tavaramerkki. Tasakatot levisivät kaikkialle Eurooppaan, myös meille Suomeen. Bitumin puute vähensi tasakattojen rakentamista 1940-luvulla: tilalle tulivat pulpetti-, auma- ja satulakatot pitkine räystäineen. Tasakattojen aika koitti uudestaan 1970-luvulla. Kysymme nyt IdeaStructuran asiantuntijoilta, Jukka…

IdeaStructuraan seitsemän uutta osakasta

Yrityksessä pohdittiin pitkään, mikä olisi fiksu tapa ottaa yrityksen avainhenkilöitä mukaan omistajiksi. ”Olemme onnistuneet luomaan osallistava omistajuus -mallin. Yrityksessämme voidaan tarjota osakkuutta sellaisille ihmiselle, jotka haluavat uskoa IdeaStructuraan, ovat valmiita panostamaan yrityksemme tulevaisuuteen ja kantamaan vastuuta. Osallistava omistajuus on liiketoiminnan…