Pää­pos­ti­ta­lo, Hel­sin­ki

Hel­sin­gin kes­kus­tas­sa, Man­ner­hei­mi­nau­kio­ta ja Elie­li­nau­kio­ta reu­nus­ta­va Pää­pos­ti­ta­lo on yksi kau­pun­gin tun­ne­tuim­mis­ta jul­ki­sis­ta raken­nuk­sis­ta. Vuon­na 1938 val­mis­tu­nut ja ase­ma­kaa­vas­sa sr-1-suo­jel­tu raken­nus edus­taa tyy­lil­tään siir­ty­mä­vai­het­ta klas­sis­mis­ta funk­tio­na­lis­miin. Mit­ta­va perus­kor­jaus­han­ke on käyn­nis­tet­ty var­mis­ta­maan tämän kult­tuu­ri­his­to­rial­li­ses­ti mer­kit­tä­vän raken­nuk­sen säi­ly­mi­nen ja käyt­tö­kel­poi­suus tule­vi­na vuo­si­kym­me­ni­nä.

Perus­kor­jaus kes­kit­tyy raken­nuk­sen ulko­vaip­paan: jul­ki­si­vui­hin, ikku­noi­hin, vesi­kat­to­ra­ken­tei­siin ja ilman­vaih­to­ko­ne­huo­nei­siin. Lisäk­si raken­nuk­sen vesi­ka­toil­le on suun­ni­tel­tu aurin­ko­pa­nee­li­jär­jes­tel­mä, joka tukee raken­nuk­sen ener­gia­te­hok­kuu­den paran­ta­mis­ta.

Jul­ki­si­vut toteu­te­taan tuu­let­tu­va­na klink­ke­ri­laat­ta­pin­tai­se­na jär­jes­tel­mä­nä, joka nou­dat­taa alku­pe­räis­tä laat­ta­ryt­miä, väri­tys­tä ja limi­tys­tä. Toteu­tus poh­jau­tuu laa­joi­hin raken­teel­li­siin sel­vi­tyk­siin ja usei­den vuo­si­kym­men­ten kor­jaus­ko­ke­muk­seen. Rat­kai­sun tavoit­tee­na on yhte­näis­tää raken­nuk­sen vuo­sien var­rel­la kir­ja­vak­si muo­dos­tu­nut­ta ulkoa­sua ja ehkäis­tä pit­kä­ai­kai­sia kos­teus- ja pak­kas­vau­rioi­ta, joi­ta alku­pe­räi­set sei­nä­ra­ken­teet ovat aiheut­ta­neet.

Myös ikku­nat ovat olleet mer­kit­tä­vä osa han­ket­ta. Raken­nuk­ses­sa on noin 1200 ikku­naa, jois­ta noin kol­man­nes on pää­tet­ty uusia. Uusien ikku­noi­den suun­nit­te­lus­sa on jäl­ji­tel­ty alku­pe­räi­siä tam­mi­ra­ken­tei­ta ja yksi­tyis­koh­tia, mut­ta samal­la paran­net­tu käy­tet­tä­vyyt­tä, ener­gia­te­hok­kuut­ta ja tur­val­li­suut­ta. Osa alku­pe­räi­sis­tä ikku­nois­ta säi­ly­te­tään tai kun­nos­te­taan, ja pure­tuil­le ikku­noil­le etsi­tään uusio­käyt­tö­koh­tei­ta raken­nuk­ses­sa tai muis­sa kiin­teis­töis­sä.

”Pos­ti­ta­lo on aikan­sa koe­ra­ken­ta­mi­sen lap­si. Jot­ta se säi­lyi­si jat­kos­sa­kin, pelk­kä kor­jaa­mi­nen ei rii­tä – tar­vi­taan har­kit­tu­ja muu­tok­sia”

Heik­ki Pie­ti­läi­nen, pää­suun­nit­te­li­ja ja ark­ki­teh­ti

Vesi­ka­toil­la uusi­taan kupa­ri­pel­li­tyk­set osit­tain kier­rä­te­tyin mate­ri­aa­lein, paran­ne­taan sade­ve­sien hal­lin­taa ja ylä­poh­ja­ra­ken­tei­den tek­nis­tä toi­mi­vuut­ta. Ilman­vaih­to­ko­ne­huo­nei­ta laa­jen­ne­taan vas­taa­maan nykyi­siä mitoi­tus­vaa­ti­muk­sia ja ener­gia­te­hok­kuus­nor­me­ja. Kat­to­pin­to­ja hyö­dyn­ne­tään myös aurin­ko­pa­nee­lien asen­nusa­lus­ta­na, jol­loin ener­gia­te­hok­kuut­ta voi­daan paran­taa raken­nuk­sen ark­ki­teh­to­ni­sia arvo­ja rik­ko­mat­ta.

Kor­jaus­töi­den läpi kul­ke­va­na läh­tö­koh­ta­na on ollut raken­nus­tai­teel­li­sen ja kau­pun­ki­ku­val­li­sen ilmeen säi­lyt­tä­mi­nen. Kaik­ki toi­men­pi­teet on suun­ni­tel­tu ja toteu­tet­tu tii­viis­sä vuo­ro­pu­he­lus­sa Hel­sin­gin kau­pun­gin­museon ja viran­omais­ten kans­sa.

”Tavoit­tee­na on ollut rat­kais­ta raken­nuk­sen
pit­kä­ai­kai­set tek­ni­set haas­teet niin, että samal­la kun­nioi­te­taan sen his­to­ri­aa
ja alku­pe­rää, sekä raken­nus­ta että sen hen­keä”

Min­na Kuut­ti, pro­jek­ti­pääl­lik­kö, Ilma­ri­nen

Han­ke ete­nee vai­heit­tain osit­tain käy­tös­sä ole­van raken­nuk­sen ehdoil­la. Ensim­mäi­set kor­ja­tut osa-alu­eet ovat jo pal­jas­tu­neet hupu­tuk­sen alta, ja koko­nai­suu­den val­mis­tut­tua Pää­pos­ti­ta­lo on jäl­leen val­mis pal­ve­le­maan tule­via suku­pol­via päi­vi­tet­ty­nä nyky­päi­vän vaa­ti­muk­siin mut­ta ulkoi­ses­ti lähes muut­tu­mat­to­ma­na.

Kuvat: Heik­ki Pie­ti­läi­nen