Mukana ikonisen Pääpostitalon mittavassa remontissa

”Mitään ei ole näytä tapahtuneen, se on onnistuneen remontin tavoite”, toteaa Heikki Pietiläinen, IdeaStructuran yksi arkkitehdeista, joka toimii Pääpostitalon ulkovaipan peruskorjaushankkeen arkkitehtinä ja pääsuunnittelijana. Lähdemme nyt Heikin mukana pienelle aikamatkalle Pääpostitaloon.

Haave uudesta postitalosta Helsingissä syntyi 1900-luvun alkuvuosina, koska postitoiminnot olivat tuolloin hajallaan ympäri pääkaupunkiamme. Lisäpainetta uusien toimitilojen rakentamiselle synnytti myös posti- ja lennätinlaitoksen yhdistyminen lähes sata vuotta sitten. Pääpostitalon paikaksi kaavailtiin aluksi nykyistä Lasipalatsin tonttia. Eduskunta hyväksyi kuitenkin v. 1934 sen nykyisen tontin rakennuspaikaksi Rautatieaseman läheisen sijainnin takia; rautateiden roolihan oli suuri postin kuljettamisessa sata vuotta sitten.

Miksi me olemme täällä nyt?

”Meillä oli hankkeen alkutaipaleella koko työmaaporukalle järjestetty tilaisuus, jossa minulla oli puheenvuoro. Miksi me olemme täällä nyt -kysymys on niin keskeinen, että esitin sen tuossa tapahtumassa. Vastaukset kysymykseeni löytyvät helposti, kun siirtyy ajassa liki sata vuotta taaksepäin. Postitalo on aikansa koerakentamisen lapsi, eikä tehdyt ratkaisut ole tämän päivän tietämyksen mukaan toimivia, mutta jotta rakennus pysyisi kunnossa jatkossakin, meidän on pakko tehdä siellä suojelustatuksesta huolimatta myös muutoksia – pelkkä korjaaminen ei siis riitä. Emme saa tietenkään uusia mitään ilman poikkeuslupaa: saamme korjata vain olevaa, purkaminen ja uusiminen ovat luvanvaraista toimintaa”, Heikki kertoo.

Miljoonia tiiliskiviä ja kiloa rautaa

Vaiherikkaaseen arkkitehtuurikilpailuun saatiin vuonna 1934 15 ehdotusta: suunnittelutehtävä oli haastava laajuutensa ja postin käsittelyyn tarvittavien paljon tilaa vievien koneellisten laitteiden takia, eikä kilpailulautakunta löytänyt täysin tyydyttävää ehdotusta ja niinpä ensimmäistä palkintoa ei jaettu lainkaan. Lautakunta päätyi antamaan yhden toisen palkinnon ja kaksi kolmatta palkintoa. Toisen palkinnon saivat vastavalmistuneet arkkitehdit, Jorma Järvi ja Erik Lindroos.

Järven ja Lindroosin suunnitelma asetettiin rakennustoimilautakunnan järjestämässä jatkokilpailussa rakennustyön pohjaksi, ja samaisen lautakunnan toiveesta nuorien arkkitehtien tueksi hankkeeseen haluttiin vielä kokenut arkkitehti Kaarlo Borg.

Pääpostitalon rakennustyöt aloitettiin talvella 1935–1936. Maapohjaa piti vahvistaa paaluttamalla, rakentamiseen käytettiin sata kilometriä puupaaluja: kiinteä maapohja tavoitettiin 16 metrin syvyydessä. Työmaalla on täytynyt riittää vilskettä, kun parhaimmillaan nelisen sataa miestä rakensi taloa ja noin 80 kuorma-autoa toi työmaalle tavaraa.

Rautabetonirunkotyöt aloitettiin kesällä 1936. Rakennustyössä käytettiin kaksi ja puoli miljoonaa tiiliskiveä, 20 000 kuutiometriä betonia ja kaksi miljoonaa kiloa rautaa. Rakentamisessa kokeiltiin myös uusia materiaaleja. Esimerkiksi julkisivuklinkkerit ja lattiaklinkkerit olivat materiaaleja, joiden käytöstä ei juuri ollut aikaisempaa tai pitkäaikaista kokemusta Suomessa vastaavassa käytössä.

Heikille tuttu rakennus

Valtava 144 500-kuutioinen rakennus vihittiin käyttöön marraskuussa vuonna 1938. Matkan varrelle on mahtunut useita korjauksia, mikä ei ole tietenkään ihme, kun puhutaan sangen vanhasta rakennuksesta.

Pääpostitalo on Heikille entuudestaan tuttu, hän kun on ennättänyt olla myös vuonna 2009 tehdyissä korjauksissa mukana. ”Toimin nyt keväällä 2024 alkaneen peruskorjaushankkeen pääsuunnittelijana ja vastaan ulkovaipan, julkisivujen ja ikkunoiden arkkitehtisuunnittelusta. Raskas, toki ymmärrettävä, suojelustatus saattaa näyttäytyä ulkopuolisen silmiin haastavalta lupaviidakolta. Olen hakenut aivan ensimmäisenä poikkeusluvan, joka toimii ns. pohjalupana kaikille muille hakemilleni luville”, hyväntuulinen Heikki nauraa esitellessään tekemäänsä hankkeen Excel-lupahakemustaulukkoaan.

Ikkunahöylien terät Italiasta

Pääpostitalo ei taida olla ikkunanpesijän unelma! Ikkunoita on nimittäin 1200, joista nyt meneillään olevassa korjauksessa uusitaan noin 400. ”Vanha talo on tehty käsityönä ja se näkyy konkreettisesti esimerkiksi ikkunoiden linjoissa, joissa on pientä heittoa, ja ikkunatkaan eivät ole suinkaan standardikokoisia, mutta onneksi niissä on kuitenkin aika paljon toistoakin. Mitattavaa on riittänyt niin ikkunoita valmistavien yrityksien puusepillä kuin minullakin”, Heikki sanoo.

Luonnollisesti ikkunoiden rooli postitalon julkisivuissa on suuri: Heikki on piirtänyt ison joukon erilaisia ikkunadetaljeja lupahakemuksen liitteeksi. ”Ensin pitää ottaa selvää, mitä vanhat ikkunat ovat syöneet, jotta voidaan suunnitella uusia ikkunoita. Profiilikampa on kätevä työväline ja olenkin ”kammannut” lukuisia ikkunoita, jotta suunnitelmat on ylipäänsä ollut mahdollista laatia”, Heikki valottaa ikkunatyösarkaansa.

Massiivisesta tammesta tehtävät ikkunakarmit on työstetty Italiasta asti hankituilla höylänterillä. ”Kaksi 250-kiloista malli-ikkunaa asennettiin paikoilleen tammikuussa lihasvoimin, mutta varsinaiset ikkunoiden asennustyöt tehdään konevoimin imukuppeja apuna käyttäen. Isoimmat ikkunat ovat korkeudeltaan nelimetrisiä ja leveydeltäänkin kaksimerisiä. Olen miettinyt monesti sitä lihastyövoiman määrää, mitä rakentamisvaiheessa on aikoinaan tarvittu ja jouduttu käyttämään vaikkapa juuri näiden todella painavien ikkunoiden asentamisessa”, Heikki pohtii.

Pääpostitalo on nytkähtänyt 8 senttiä kallelleen

Postitaloa on jouduttu saneeraamaan kautta sen korjaushistorian ajan pala palalta, koska valtavan suureen rakennukseen on mahtunut ja mahtuu nytkin vuokralaisia pitkine vuokrasopimuksineen. ”Vuokrasopimuksia ei voida tietenkään irtisanoa, joten esimerkiksi ilmanvaihdon pitää toimia koko työmaavaiheen ajan moitteetta, vaikka vesikattoa uusittaisiin tai iv-konehuoneita laajennettaisiin. Olen projektissa mukana tiiviisti ja pääsuunnittelijana saan vastata kysymyksistä visaisimpiin”, kertoo Heikki, joka näyttää selvästikin nauttivan vastuullisesta roolistaan ja siitä, että hän saa olla mukana ratkomassa kinkkisiäkin ratkaisuja.

Pienen lisänyanssin julkisivun ulkonäöstä vastuussa olevalle Heikille tuo varmasti myös se, että postitalo on hieman vino: vinouma ei ole kuin kahdeksan senttimetriä, mutta jotta julkisivun loppupääkin tulee olemaan linjassa julkisivun alkupään kanssa, joutunee Heikki hieromaan aivonystyröitään tiiminsä kanssa jokusen tovin, jotta julkisivun elementointia tehtäessä kenenkään ei tarvitsisi jännittää, että julkisivun loppurivissäkin kaikki on hyvin.

Postileimattu julkisivu

”Julkisivussa käytettyjä Kupittaan Saven postileimakuviopainettuja klinkkereitä ei juurikaan pystytä irrottamaan ehjinä pois. Osa alkuperäisistä klinkkereistä on kiinnitetty tiilirunkoon eräänlaisien ripojen avulla: tällä kiinnitysmenetelmällä on haluttu varmistaa, että klinkkerit eivät irtoa seinistä. Uusiin klinkkerielementteihin on haettu Kupittaan saven klinkkerien värimaailma polttamalla klinkkerilaattoja neljässä eri erässä ja klinkkereihin on painettu postileimaa muistuttava aaltokuvio. Julkisivuelementtien asennukset tehdään osittain vaakasuoraan ja osittain kallistaen, jolla edellä mainittu talon kahdeksan sentin painuma pidetään näpeissä”, Heikki kertoo.

Ajatukset siirtyvät taas hetkeksi 1930-luvulle ja Kupittaan Saven valtavan suureen klinkkeriurakkaan, kun kuulee, että uusien klinkkerielementtien valmistamiseen on tarvittu Saksasta laivalastillisen verran savea.

Lopputulos: mitään ei ole tapahtunut!

”Rakennus on täynnä pelkkää erityispiirrettä, emme ole tekemässä tavanomaista, ja juuri se on homman suola. Sääsuojan alla edetään hyvää vauhtia ja remontin pitäisi valmistua kesäkuussa 2025. Kun sääsuojat poistetaan, ohikulkijoiden silmin näyttää kuin mitään ei olisi tapahtunut”, Heikki nauraa kertoessaan pääsuunnittelijan tärkeimmästä tavoitteestaan.