Kirk­ko­jen res­tau­roin­nin filo­so­fi­aa

Aal­to-Yli­opis­to, Kirk­ko­hal­li­tus ja Museo­vi­ras­to jär­jes­ti­vät perin­tei­sen, mut­ta har­vi­nai­sen kurs­sin kirk­ko­jen res­tau­roin­nis­ta syk­syn 2012 ja kevään 2013 aika­na. Edel­li­nen kurs­si jär­jes­tet­tiin 90-luvul­la. Kurs­sil­le osal­lis­tui 16 opis­ke­li­jaa, jois­ta val­tao­sa edus­ti ark­ki­teh­te­jä, mut­ta oli jouk­koon kel­puu­tet­tu myös yksi insi­nöö­ri­ko­ke­las­kin. Kurs­si oli vaa­ti­va ja todel­la antoi­sa. Töi­tä teh­tiin aamus­ta iltaan, pidet­tiin semi­naa­re­ja, luen­to­ja, eks­kur­sioi­ta ja esi­tyk­siä.

Ehkä tär­kein­tä oli oppia ymmär­tä­mään kirk­ko­jen res­tau­roin­nin filo­so­fi­aa. Kor­jaus­toi­min­ta ei ole pel­käs­tään vau­rioi­den kor­jaa­mis­ta, tek­nis­ten jär­jes­tel­mien uusi­mis­ta tai toi­min­to­jen muut­ta­mis­ta. On tär­ke­ää ymmär­tää kir­kon his­to­ria, sen raken­ta­mi­sen vai­heet ja kir­kon suh­de seu­ra­kun­ta­lai­siin. On siis otet­ta­va laa­jem­pi näkö­kul­ma kuin mitä sen het­ki­nen tilan­ne edel­lyt­tää. Tämä kaik­ki lie­nee ark­ki­teh­deil­le sel­vää, mut­ta insi­nöö­ril­le sil­miä avaa­vaa. Uuden tek­no­lo­gian sovel­ta­mi­sen sijaan on osat­ta­va löy­tää sel­lai­sia rat­kai­su­ja, jot­ka sopi­vat kirk­koon ja sen his­to­ri­aan.

Aina ei kir­kon kor­jauk­sia ole teh­ty vii­mei­sen pääl­le pie­tee­til­lä. Mat­kan var­rel­la on teh­ty kor­jauk­sia, jois­sa ei ole otet­tu huo­mioon raken­nuk­sen alku­pe­räis­tä aja­tus­ta tai kun­nioi­tet­tu alku­pe­räi­sen suun­nit­te­li­jan suun­ni­tel­mia. On men­ty tek­nii­kan ehdoil­la tai ajan hen­gen muka­na. Tilan­ne onkin haas­teel­li­nen res­tau­roin­nin suun­nit­te­li­joil­le. Kuin­ka palaut­taa kir­kon alku­pe­räi­nen aja­tus ja ole­mus? Mis­sä mää­rin van­haa voi­daan palaut­taa? Mil­lä tek­nii­koil­la? Kuin­ka pal­jon muu­tok­sia kirk­ko­ra­ken­nus kes­tää ?  Entä kus­tan­nus­te­hok­kuus? Avoi­mia kysy­myk­siä on pal­jon  ja res­tau­roin­ti­hank­kei­den suun­nit­te­lu vaa­tii­kin aikaa ja kär­si­väl­li­syyt­tä, jot­ta oikeat rat­kai­sut löy­ty­vät.

Usein unoh­de­taan, että kirk­ko­ra­ken­nuk­set ovat myös ihmis­ten työ­paik­ko­ja. Vali­tet­ta­van usein kir­kois­sa esiin­tyy myös sisäil­mas­to-ongel­mia. Ark­ki­teh­tuu­rin ja ole­van raken­nuk­sen kun­nioit­ta­mi­nen ei kui­ten­kaan aina sal­li sel­lais­ten tek­nii­koi­den käyt­töä, joi­ta sovel­le­taan toi­mis­to­jen tai mui­den ”työpaikka”-rakennusten sisäil­ma­kor­jauk­sis­sa. Tar­vi­taan­kin poik­ki­tek­no­lo­gi­sia rat­kai­su­ja, tii­vis­tä yhteis­työ­tä, avoin­ta vuo­ro­pu­he­lua ja koko­nai­suu­den huo­mioon otta­mis­ta. Yhden näkö­kul­man tak­tii­kal­la ei täs­sä pär­jä­tä.

Kirk­ko- tai raken­nus­lail­la suo­jel­tu­ja kir­kol­li­sia raken­nuk­sia on Suo­mes­sa noin 570 kpl (yhteen­sä kirk­ko­ja on noin 800 kpl). Monis­sa näis­sä esiin­tyy eri­lai­sia kor­jaus­tar­pei­ta. Lisäk­si mones­sa seu­ra­kun­nas­sa poh­di­taan kirk­ko­ra­ken­nus­ten moni­käyt­tö­mah­dol­li­suuk­sia. Työ­sar­kaa siis riit­tää.

Täs­sä muu­ta­mia aja­tuk­sia, jot­ka herä­si­vät kurs­sin jäl­ki­puin­neis­sa. Esi­tän suu­ret kii­tok­set jär­jes­tä­jil­le ja kurs­si­ka­ve­reil­le todel­la mie­len­kiin­toi­ses­ta kurs­sis­ta!