IdeaStructura mukana Turun kaupungintalon peruskorjauksessa

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Turun kaupungintalo ja sen ympärillä olevat kuusi muuta rakennusta peruskorjataan ja piha-alue uusitaan. Yhteistoiminnallisena urakkana toteutettavan hankkeen osapuolet on nyt valittu: IdeaStructura vastaa hankkeen rakennesuunnittelusta.

“Kaupungintalon kortteli on kiinteä osa historiallisen Turun julkista kaupunkitilaa ja tärkeä maamerkki kaupunkilaisille. Olen iloinen, että olemme saaneet projektiin osaavat kumppanit, jotka ymmärtävät hankkeen arvon”, sanoo projektipäällikkö Mari Virtanen Turun kaupungilta.

Näytön paikka

“Näin merkittävään projektiin mukaan pääseminen on aina todella hieno asia, mutta myös mahdollisuus päästä näyttämään osaamistamme, IdeaStructura kun on Turussa vasta melko uusi toimija”, sanoo Vesa Laakso, hankkeen rakennesuunnittelun projektipäällikkö IdeaStructuran Turun toimistosta.

Korttelialueesta kohtauspaikka

Kaupungintalon sijainti Aurajoen rannalla on keskeinen: hanke tulee siten tutuksi turkulaisille, kuten myös sen lopputulos. Korttelialueesta onkin toivottu tulevan ihmisten kohtauspaikka.

Mittavan projektin kokonaiskustannusarvio on 30,5-34,4 miljoonaa euroa. Hanke valmistuu juuri ennen Turun 800-vuotisjuhlaa https://www.turku.fi/800

Historian siipien havinaa

Kaupungintalon rakennus valmistui jo vuonna 1812 ja se on ennättänyt toimia mm. seurahuoneena, selviytyä Turun palosta ennen siirtymistään Turun kaupungille ja valtuuston käyttöön v. 1885.

“Korttelin rakennukset ovat eri ikäisiä, suojeltuja ja jokaisella niistä on oma karaktäärinsä. Kyllä se tuntuu hienolta, kun saamme jättää oman jälkemme yli 200 vuotta vanhan rakennuksen historiaan”, Vesa toteaa.

Yhdessä kovatasoisten ammattilaisten kanssa

“Turun kaupungintalon rakennukset muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. On aivan erityisen hienoa päästä suunnittelemaan korjaushanketta näin kovatasoisten ammattilaisten kanssa! Uskon että kokemuksemme historiallisten rakennusten korjaamisessa auttaa meitä kaikkia onnistumaan hankkeessa erinomaisesti”, IdeaStructuran toimitusjohtaja Jyrki Jalli sanoo.

Kuva: Pasi Leino