”Pieteetillä tehty peruskorjaus”, saattaisi Gustaf Estlander sanoa nyt vuonna 1908 valmistuneesta luomuksestaan. Estlander oli 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen eittämättä ahkerin kerrostaloja suunnitellut arkkitehti Suomessa. Lähdemme nyt tutustumaan Helsingin Punavuoressa toteutettuun poikkeuksellisen laajaan peruskorjaushankkeeseen, asunto-osakeyhtiö Albertinkatu 17:ään, jossa IdeaStructura sai toimia projektinjohtajana.
Asunto-osakeyhtiö Albertinkatu 17:n uusrenessanssityylinen rakennus Iso Roobertinkadulla on valmistunut jo 1860-luvulla. Rakennus on yksi Punavuoren vanhimmista; valitettavasti sen suunnittelijasta ei ole tietoa. Sen sijaan nelisenkymmentä vuotta myöhemmin renessanssityylisen talon kylkeen Albertinkadulle valmistunut jugendtyylinen laajennusosa on siis Gustaf Estlanderin käsialaa.
Mitä korjattiin?
Rakennus haluttiin palauttaa peruskorjauksessa entiseen loistoonsa – taloyhtiössä vallitsi tästä konsensus. Korjauslaajuus oli poikkeuksellisen mittava, sillä hankkeessa korjattiin käytännössä kaikki muu paitsi putket ja viemärit, jotka taloyhtiö oli uusinut jo muutamia vuosia sitten.
Hankkeen kesto
Asunto-osakeyhtiö halusi tavoitella luonnollisesti mahdollisimman inhimillisiä korjauskustannuksia ja pitää huoneistot asuttavina läpi koko laajan remontin. Jotta nämä toiveet pystyttiin toteuttamaan, päätettiin hanke jakaa hankesuunnitteluvaiheessa kolmeen eri vaiheeseen.
Hanke oli kestoltaan pitkä, lähes nelivuotinen, mutta asunto-osakeyhtiön toiveiden mukainen: asukkaat pystyivät asumaan huoneistoissaan ja korjauskustannuksetkin kyettiin pitämään kohtuullisina verrattuna tilanteeseen, jossa hanke olisi toteutettu yhtenä urakkana.
Hankkeen aikataulu ja budjetti pitivät kutinsa ja asetetut laatutavoitteet täyttyivät helposti.
Projektinjohto
IdeaStructura vastasi hankkeen projektinjohdosta, ja koska hanke kesti vuosia, päätettiin projektinjohtajuus jakaa kolmeen eri ”vahtivuoroon”. Antti Paakkari toimi projektinjohtajana hankkeen ensimmäisen vaiheen ja Viktor Setälä toisen vaiheen ajan, ja Aku Hänninen puolestaan toi maaliin kolmivaiheisen hankkeen viimeisen osan.
Vahtivuorojaottelu osoittautui pitkässä hankkeessa hyväksi toimintatavaksi.
Ensimmäinen vaihe
Peruskorjauksen ensimmäisessä vaiheessa korjattiin sauna- ja uima-allasosasto. Tässä kohdin hanketta teetettiin myös huoneistojen, liiketilojen ja yleisten tilojen sähkösaneeraus.
Allasosaston edellisestä remontista oli ennättänyt vierähtää jo puoli vuosisataa, joten saunat ja uima-allas uusittiin kokonaan. Uima-allasosasto on saavuttanut asukkaiden suuren suosion, eikä se ole ihme: kokonaisuus on todella eheä ja tyylikäs.
Toinen vaihe
Peruskorjauksen toisessa vaiheessa korjattiin julkisivut, ikkunat ja ilmanvaihto. Lisäksi korjattiin ulkovalaistus ja sulanapitojärjestelmät.
Ilmanvaihtohormit sukitettiin ja ylipäätään ilmanvaihtoa parannettiin, koska vanhan talon ilmanlaadussa oli luonnollisesti puutteita. Ilma oli tunkkaista, huoneistoissa oli kesällä kuuma ja talvella kylmä.
Ajan hampaan syömät ikkunat eivät tietenkään parantaneet huoneistojen ilmanlaatua, etenkään niiden lämpötilaa. Talon vanhat piirustukset ja valokuvat viitoittivat uusien ikkunoiden suunnittelua: taloyhtiö halusi 1970-luvulla uusittujen tavanomaisempien ikkunoiden tilalle mahdollisimman alkuperäisen näköiset ikkunat.
Asumishaittoja pyrittiin minimoimaan kaikin tavoin, mutta näin laajassa peruskorjauksessa niiltä ei voitu kokonaan välttyä. Rakennukset olivat julkisivuremontin aikana muutaman kuukauden huputettuina, mikä on asumishaitoista varmasti yksi ikävimmästä.
Kolmas vaihe
Osittain suojellun rakennuksen historiallisesti merkittävät porrashuoneet korjattiin hankkeen kolmannessa eli viimeisessä vaiheessa. Helsingin kaupunginmuseon edustaja kävi seuraamassa paikan päällä porrashuoneiden korjauksia.
Porrashuoneet ovat kuin kokonaistaideteos; niitä pitkin kulkiessa huomaa pysähtyvänsä jokaiselle tasanteelle ihailemaan taitavan koristemaalarin siveltimen jälkeä. Ja niitä siveltimiä hänellä olikin monia, niin kuin koristemaalarilla pitääkin olla. Näppärä oli myös maalarin kaulassa roikkuva Pilttipurkkikokoelma, joissa monet eriväriset maalit odottivat sulassa sovussa porrashuoneen seinälle pääsyä.
Miten alkuperäinen värimaailma selvitettiin?
”Albertinkatu 17 on harvinainen yhtiö, koska sen rakennukset ovat kahdelta eri aikakaudelta. Aikakausierot näkyvät julkisivujen lisäksi myös esimerkiksi porrashuoneiden hyvin erilaisissa koristemaalauksissa. Uusrenessanssityylinen rakennus edustaa muurarirakentajaperinnettä ja 1900-luvun alussa valmistunut jugendtyylinen laajennusosa edustaa puolestaan kansainvälistä arkkitehtilinjaa”, Pentti Pietarila innostuu kertomaan.
Mutta miten ihmeessä toista sataa vuotta vanhojen rakennuksien värimaailma on saatu selville? Tässä selvitystyössä ei olisi päästy puuta pidemmälle ilman konservaattori Pietarilan apua.
Pietarila tiesi, mitä teki: hän etsi kärsivällisesti rakennuksen värimaailman esille sellaisista kohdista, joihin toista sataa vuotta vanhan talon historiassa maalarin pensseli ei ollut ensimmäisen kerran jälkeen toista kertaa enää eksynyt.
Melkoisen salapoliisintyön lopputulos on meidän kaikkien ohikulkijoittemmekin ihailtavissa: talon loistelias värimaailma on saanut paljon kehuja, suuri kiitos tästä kuuluu Pietarilalle.
Mutta kaikkein tärkeintä on sujuva yhteistyö
”Onnistuneen yhteistyön merkitystä ei voi olla korostamatta liikaa. Vaikka Albertinkatu 17 oli poikkeuksellisen mittava ja tietyin osin haastavakin hanke meille projektinjohtajille, yhteistyö taloyhtiön hallituksen kanssa sujui erinomaisesti. Hallituksen jäsenet olivat ihailtavan kiinnostuneita hankkeesta aivan sen alusta loppuun saakka”, hankkeen kolme projektinjohtajaa innostuvat muistelemaan.
Myös Eerika Consulting, Hepacon, Maalausvalvonta Laeslehto ja Sweco saavat projektinjohtajiemme kauniit kiitokset mainiosti sujuneesta yhteistyöstä.