”Valoa kohti mennään”, sanoo IdeaStructuran toimitusjohtaja vuosikatsauksessaan

”Markkina piristyi pikkuhiljaa vuoden 2025 aikana. Alkuvuonna töitä piti etsiä kissojen ja koirien kanssa, mutta syksyyn tultaessa alettiin kääntyä jo kiireen puolelle ja vuoden vaihteessa käynnistimme jo aktiivisen rekrytoinnin. Töitä on joko liian paljon tai liian vähän – konsulttitoiminnan vanha hokema – piti taas kutinsa ja tasapainoa kesti vain hetken, mutta hyvä niin, sillä saimme firman pitkästä aikaa hieman vauhdikkaampaan kasvuun, sanoo Jyrki Jalli, IdeaStructuran toimitusjohtaja perinteisessä vuosikatsaushaastattelussamme.

IdeaStructurassa panostettiin myynti- ja markkinointityöhön erityisen paljon, ja myös tuloksia saatiin aikaiseksi.

”On upeata työskennellä organisaatiossa, joka saa voimaa haasteista ja pistää tiukan tullen toimeksi. Töitä on tehty niin myynnissä kuin markkinoinnissakin ja tietenkin myös suunnittelupöytien ääressä erinomaisin aikaansaannoksin”, Jyrki innostuu kehumaan kollegojaan.

Tampere vahvassa vedossa

Kolmihenkisestä Tampereen konttorista on sukeutunut kolmessa vuodessa 15 rautaista asiantuntijaa työllistävä toimisto.

”Tampereen veto oli viime vuonna todella vahva ja porukka tsemppasi tavattoman hienosti: kovan ja sitkeän työn ansiosta Idis on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa Tampereella sekä suunnittelu- että tutkimuspalveluissa. Suunnittelimme paljon koulu- ja palvelurakennuksia. Komeana esimerkkinä hienoista kohteistamme käy viime vuoden loppupuolella valmistunut Tampereen maamerkkinäkin tunnettu Kalevan tornit ja niiden julkisivukorjaushanke.”

Turussa työ tehdään millimetrin tarkkuudella

Turun toimistomme on ennättänyt parin vuoden ikään ja työllistää jo toistakymmentä asiantuntijaa.

”Myös Turussa toimintamme on jatkanut kasvuaan. Toimistoa perustaessamme ennustimme, että vuoden 2025 liikevaihto tulisi olemaan 750 000 euroa: toteutuma oli 755 000 euroa – millimetrin tarkkaa insinöörityötä Turunkin suunnalla! Pääsy viime vuonna kulttuurihistoriallisesti merkittävän Turun kaupungintalon peruskorjaushankkeeseen antaa meille oivan mahdollisuuden päästä näyttämään historiallisten arvorakennuksien korjausrakennusosaamistamme Turunkin suunnalla.”

Helsingissä nähtiin loppuvuodesta resurssivaje

”Vaikka alkuvuosi mentiinkin vielä aika verkkaista tahtia, koko verkostomme liikevaihto kasvoin noin 15 prosenttia. Pitkin vuotta aktiivisuus sekä markkinoilla että yrityksen sisällä kasvoi selvästi, mikä näyttäytyi loppuvuotena etenkin Helsingissä resurssivajeena ja melkoisena kiireenä. Käynnistimme loppuvuonna resurssivajetta paikataksemme aktiiviset rekrytoinnit.”

Itä-Suomessakin hieno suoritus

”Itä-Suomen markkina on ollut edelleen haastava, mutta sielläkin on vältytty pahimmalta skenaariolta ja töitä on pyritty kaivamaan kaikkien kivien ja kantojen alta. Tämä on hieno suoritus, sillä hintakilpailu rakennesuunnittelupalveluissa ja aivan erityisesti uudisrakennesuunnittelussa on raakaa ja käytännössä kestämättömällä tasolla. Mutta kuten todettu, pohja on senkin osalta saavutettu ja uskon, että hintataso alkaa pikkuhiljaa järkevöityä.”

Puurakentaminen saanut siipeensä eniten

”On valitettavaa, että rakennusalan taantuma on kohdellut erityisesti puurakentamista kaltoin, mikä näkyy käytännössä siten, että merkittäviä puukerrostalokohteita ei rakenneta. Mekin satsasimme puurakenteiden suunnitteluun – volyymit ovat todella vähäisiä ja senpä vuoksi olemme käynnistäneet erilaisia ohjelmia, joilla puurakenteiden parissa työskennelleet ihmiset on pystytty ohjaamaan muihin suunnittelutehtäviin.”

Takana on hyvin vaiheikas ja vaihteleva vuosi, mutta valoa on

”Tiedämme kaikki, minkälainen asuntorakentamisen markkinatilanne on, mutta urakoitsijoita voi lohduttaa sillä, että suunnittelupöydillä on jo kohtalaisen paljon tavaraa, joka muuntuu myöhemmin konkreettiseksi rakentamiseksi – tilanne näyttää valoisammalta.”

”Kohtasimme suurimmat kannattavuushaasteet vuonna 2024. Nuo haasteet on saatu taklattua, kannattavuutemme hipoi vuonna 2025 jo lähellä tavoitetasoamme. Menemme valoa kohti”, toteaa Jyrki haastattelumme lopuksi.