Turun Kauppahallissa tapahtuu
Rakennesuunnittelija Vesa Laakson työpöydältä löytyy mediassakin paljon huomiota saanut kohde, 130 vuoden ikään ennättänyt Turun Kauppahalli, jonka peruskorjaussuunnittelun salat ovat tulleet Vesalle viime kuukausien aikana sangen tutuiksi.
Kauppahalli on rakennettu aikanaan 40-50-metrisen savipatjan päälle, kuten Kauppahallin viereinen Turun kauppatorikin. Halli vajoaa tehtyjen selvitysten mukaan 7-11 millimetriä vuodessa: vajoaminen tapahtuu epätasaisesti, etenkin rakennuksen Eerikinkadun puoleinen pääty kärsii vajoamisesta.
Vesa toimii Turun Kauppahallin peruskorjaushankkeen rakennesuunnittelijana ja projektipäällikkönä. Hänen lisäkseen IdeaStructurasta projektissa on mukana Arto Roine, joka toimii hankkeen vastuullisena rakennesuunnittelijana. “Suunnittelu on täydessä vauhdissa ja korjauksien vuoro koittaa vuoden 2027:n aikana: Kauppahallin toiminta jatkuu korjauksien ajan väistötiloissa”, Arto ja Vesa kertovat.
Mitä korjataan?
“Jotta hallin vajoaminen saadaan pysäytettyä, vanhojen puisien paalujen kavereiksi tulee betonisia ja teräksisiä kuormasiirtorakenteita. Kauppahallin alapohjat joudutaan mitä todennäköisemmin kaivamaan kokonaan auki, jotta paaluttaminen on ylipäätään mahdollista. Projektin edetessä tullaan tekemään uusia rakenneavauksia: me suunnittelijat tarvitsemme lisätietoja mm. siitä, missä rakennuksen perustustaso on”, Vesa kertoo.
Kellarin tiilikaariholvit säilytetään
”Oman nyanssinsa sekä suunnitteluun että korjauksiin tuo luonnollisesti se, että halli on arvorakennus, keskeinen pala turkulaista historiaa. Korjaukset tehdään taiten, jotta hallin vanha loistokkuus säilyy: säilytämme mm. kellarin upeat tiilikaariholvit”, Vesa innostuu kertomaan.
”Myös myyntitiskit ovat iso osa hallin arkkitehtuuria ja tärkeä varjeltava kokonaisuus: tulemme konsultoimaan kokeneita puuseppiä saadaksemme tarvittavaa tietoa myyntitiskien oikeaoppisesta säilyttämisestä”, Vesa lisää.
Paalujen kosteusvastaava löytyy Kauppahallin alakerran toimistosta
”Valutan säännöllisesti vettä kaivoon toimistossamme olevasta hanasta. Kuivana vuodenaikana vettä on tullut valutettua useamman kerran päivässä, jotta paalujen kosteusaste pysyisi oikeana”, Jaakko Manelius Kalaliike S. Wallinista kertoo.
”Meidän myyntitiskimme on hallin keskellä ja tilamme on ilmeisesti siksi säästynyt halkeamilta, mutta näin ei kaikkialla ole – peruskorjauksen tarve on todella suuri”, Jaakko sanoo.
Suomen toiseksi vanhin kauppahalli
Arkkitehtiprofessori Gustaf Nyströmin suunnittelema Turun Kauppahalli on Suomen toiseksi vanhin kauppahalli. Hallissa on nykyisin noin 40 kauppiasta ja ravintolaa, ja kävijöitä vuosittain liki pari miljoonaa.
Ennen Kauppahallin valmistumista turkulaiset ostivat lihan Turun kauppatorilta ja kalan Aurajokirannan kalasatamasta. Vallitsevaa torikaupan tilaa kauhisteltiin usein aikansa lehdissä: toria kuvailtiin siivottomaksi ja sopimattomaksi.
Kauppiaiden kilpailu kauppatorin myyntipaikoista äityi aika ajoin tappeluksi asti ja keskustan vilkas hevosliikenne toi myös omat haasteensa: kukapa olisi halunnut pöly- tai kärpäspilven myytävien elintarvikkeiden ylle.
Katetun ”elintarvikebasaarin” rakentamista ehdotettiin Turun kaupunginvaltuustossa jo vuonna 1879, mutta valtuusto hylkäsi esityksen, jossa kauppahallin sijaintipaikaksi ehdotettiin Puolalankadun ja Aurakadun välistä korttelia.
Valtuuston asettama komitea pohti lopulta 11 vuotta ennen kuin se teki valtuustolle esityksen hallin rakentamisesta nykyiselle paikalleen. Valtuusto kutsui koko korttelin läpikulkevaksi kauppahallin suunnittelijaksi Nyströmin, jolla oli jo entuudestaan kokemusta kauppahallin suunnittelusta Helsingissä. Nyström oli kiertänyt myös pitkin Eurooppaa ja tutkinut sikäläisiä kauppahalleja.
Suunnittelu osoittautui haastavaksi, koska Turussa ei ollut vielä vesijohtoverkkoa ja rakennuksen lämmittäminenkin oli ratkaistava kauppiaitten omilla hiilipannuilla ja petrolilämmittimillä, mutta siten, ettei moiset vehkeet olisi pilanneet hallin ilmaa.
Haasteista huolimatta hallin lopullinen rakentamispäätös tehtiin vuoden 1893 joulukuussa ja tänä vuonna halli täyttää kunnioitettavat 130 vuotta.