fbpx

Koronavuosi: ja miten se meni meillä IdeaStructurassa?

Tulemme kaikki muistamaan vuoden 2020 koronavuotena – pandemian vaikutukset ovat olleet tietenkin moninaiset myös IdeaStructurassa. ”Heti ensijärkytyksestä toivuttuamme laadimme  kolme vaihtoehtoista skenaariota: mietimme, mihin korona voisi johtaa pahimmillaan, mikä voisi olla normaali ennuste ja minkälainen puolestaan voisi olla pienimmän riesan tie”, IdeaStructuran toimitusjohtaja Jyrki Jalli kertoo.

IdeaStructurassa päätettiin panostaa viime vuonna aivan erityisesti viestintään, jotta varmistettaisiin pitkälti etätöihin siirtyneen henkilöstön pitäminen ajan tasalla. ”Viestintämme on ollut aina avointa ja läpinäkyvää, mutta nyt tuntui tavattoman tärkeältä kertoa porukoille, miten yrityksellämme menee ja kertoa toki myös markkinoiden kehittymisestä. Uskaltaisin väittää, että asiantuntijamme ovat jaksaneet vaativan työnsä haasteet paremmin koronavuotenakin, kun he ovat ymmärtäneet oman roolinsa yrityksessä ja tietävät, miten yrityksellä oikeasti menee”, Jyrki pohtii.

Skenaarioista toteutui paras, pienellä miinuksella

Vuoden edetessä alkoi näyttää, että pahin skenaario ei toteutuisi, eikä toteutunutkaan. Loppujen lopuksi parhaimmasta skenaariosta toteutui paras, pienen miinusmerkin kera. Käytännössä mitään isompia hankkeita ei peruuntunut, vain joitain pienehköjä hankkeita siirtyi vuodella eteenpäin.

”Toisaalta koronan vaikutukset näkyvät kasvutavoitteissa, kun odotusarvona oli, että kasvaisimme 10-20 prosenttia – noihin lukemiin emme aivan päässeet. Mutta pystyimme rakentamaan vuoden aikana edellytyksiä tulevalle kasvulle. Eli vuosi 2021 näyttää hyvältä kasvun ja kehityksen vuodelta – sen voin sanoa jo nyt”, innostuu Jyrki kertomaan.

IdeaStructuraan halutaan töihin

Koronavuoteen on mahtunut onneksi paljon positiivisiakin elementtejä. ”Olen ilokseni huomannut, että yrityksemme näkyvyys on selvästi kasvanut markkinoilla – yhteydenottojen määrä on lisääntynyt ja mikä on ollut aivan erityisen mukava juttu, on se, miten yrityksemme näyttäytyy positiivisena potentiaalisten työnhakijoiden silmissä: olemme saaneet paljon työpaikkahakemuksia, mikä on hieman epätyypillistä, koska työntekijät eivät tapaa niinkään liikkua yritysten välillä”, Jyrki sanoo.

Asiantuntijatyöskentelyssä loikka

Kannattavuuden näkökulmastakin katsottuna vuosi 2020 oli IdeaStructurassa todella hyvä, koska huonoimmat skenaariot eivät toteutuneet. ”Korona vaikutti positiivisesti kannattavuuteen: suurin yksittäinen vaikutin lienee se, että matkustaminen liki loppui ja pystyimme fokusoitumaan enemmän asiantuntijatyöhön, mikä on tuonut koko alallemme pysyväisluonteisen loikan – autoissa ei tarvitse istuskella turhan päiten, asiat hoidetaan Teamsilla tai muiden vastaavien viestintä- ja yhteistyöalustojen avulla”, Jyrki kertoo.

Perinteinen syysreissu peruttiin

Päättyneen vuoden kokonaistase lienee kuitenkin negatiivinen, koska etätyöskentely on vähentänyt ihmisten välistä kanssakäymistä ja etenkin nuoret asiantuntijat eivät ole saaneet ehkä kaikkea tarvitsemaansa apua ja koutsausta, mitä he olisivat kaivanneet. ”Emme pystyneet toteuttamaan perinteistä syysreissuamme, jolla on ollut suuri hengenkohotus- ja yhteenhitsautumismerkityksensä. Ajattelen, että tämä on ehkä ikävin ja konkreettisin seuraus koronasta, mutta olemme kohdistaneet katseemme jo tulevaisuuteen ja pohtineet uusia kujeita ja reissuja”, innostuu Jyrki kertomaan.

Osallistava omistajuus

IdeaStructurassa on pohdittu pitkään sitä, mikä olisi fiksu tapa ottaa avainhenkilöitä mukaan omistajiksi. ”Saimme luotua mallin sellaisille ihmisille, jotka haluavat uskoa yritykseen ja jotka ovat valmiita panostamaan sen tulevaisuuteen: heille voidaan tarjota osakkuutta – osallistava omistajuus on liiketoiminnan kannalta todella merkittävä asia, vauhditamme sillä kehitystä ja kasvua. Tervetuloa mukaan Jenni Malinen, Tiina Palviainen, Juha Kotiranta, Antti Paakkari ja Antti Siika-aho”, toivottaa Jyrki Idis-kollegoilleen.

Viime vuoteen mahtui kaksi kauppaa

IdeaStructurassa tehtiin viime vuoden aikana kaksi yritysjärjestelyä. Insinööritoimisto Tanskanen Oy:n kokeneet rakennesuunnittelijat tuovat pitkään kaivattua vahvistusta uudisrakennussuunnitteluun. IdeaStructura tunnetaan erityisesti vahvasta korjausrakentamisosaamisesta ja -kokemuksesta, mutta IdeaStructura on suunnitellut jo pidempään, ja kohtalaisen määrän, uudisrakennuskohteita. Samalla IdeaStructura laajentui maantieteellisesti kauniisiin Kuopion ja Savonlinnan kaupunkeihin.

”Ilahduttavaa oli myöskin se, että saimme aikaiseksi pienen loppukirin ja ostimme Sisäilmainsinöörit Oy:n osakekannan juuri ennen vuodenvaihdetta. Kehitämme palveluitamme siten, että pystymme auttamaan asiakkaitamme korjaushankkeissa syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin: korjaushankkeissa joudutaan tekemään mitä erilaisempia selvityksiä liittyen sisäilman haitta-aineisiin, rakenteiden kuntoon, materiaaleihin jne. Osaamisemme haitta-ainekartoituksissa ja sisäilmatutkimuksissa vahvistui tämän yrityskaupan myötä merkittävästi”, sanoo Jyrki.

”Olen tavattoman ylpeä siitä, että saan tehdä töitä tällaisessa porukassa!”

Eli vuoden kokonaissaldoa voidaan luonnehtia vaikeuksien kautta voittoon -tyyppiseksi. Koko rakennusala kärsi loppujen lopuksi melko vähän vuonna 2020 koronasta. ”Ehkä huoli onkin siirtynyt vuodelle 2021, joka näyttää sujuvan melko hyvin, mutta kesän jälkeinen aika eli Q3 on vielä hämärän peitossa, mutta niin se on asiantuntijatyössä aina, että pelko ja uhkakuvat töiden riittävyydestä väijyvät aina puolen vuoden päässä, ja näyttääkin siltä, ettei tuosta tunteesta pääse koskaan eroon”, vakavoituu Jyrki pohtimaan.

”Tärkein asia koko vuonna 2020 oli ilman muuta se, että jokainen idisläinen kantoi kortensa kekoon korona-aikakautena: jaksettiin puurtaa ja painaa päälle ja jaksettiin pitää maskeja, jaksettiin noudattaa turvavälejä ja kaiken kaikkiaan noudattaa erittäin hyvin ohjeita, joita päätimme ottaa yhdessä käyttöön. Olen tavattoman ylpeä, että saan tehdä töitä tällaisessa porukassa”, kehuu Jyrki kollegoitaan.

Valikko