fbpx

IdeaStructuralle voitto Julkisivuremontti 2019 -kilpailussa

 ”Ainahan se lämmittää, kun saa monen vuoden puurtamisen jälkeen tällaista palautetta”, sanoo suu messingillä oleva hankkeen pääsuunnittelija ja arkkitehti Heikki Pietiläinen IdeaStructurasta.

Seitsemättä kertaa järjestetyssä Julkisivuremonttikilpailussa etsittiin asunto-osakeyhtiöitä, joissa olisi tehty onnistuneet ja laadukkaat julkisivuremontit, ja jotka voisivat toimia innostavana esimerkkinä muille asunto-osakeyhtiöille, jotka vasta suunnittelevat julkisivuremonttejaan.

Lauttasaarelainen Puistonportti palkittiin kilpailun voittajana

Tuomaristo päätti palkita 1. palkinnolla 70-luvulla rakennetun helsinkiläisen Asunto Oy Puistonportti Bostads AB:n julkisivuremontin. ”Tuomariston mielestä Lauttasaaressa sijaitseva Puistonportti on rohkaiseva esimerkki siitä, miten 70-luvun arkkitehtuuria voidaan uudistaa voimakkaasti ja rakennuksen ilmettä modernisoida rakennuksen alkuperäiset erityispiirteet kuitenkin huomioiden. Korjaushanke on kokonaisuudessaan harkittu, elinkaariajattelun ja pitkäaikaiskestävyyden huomioiva, perusteellisesti suunniteltu ja onnistuneesti toteutettu. Hanke on myös poikkeuksellisen laaja perusparannushanke, koska ulkovaipan lisäksi uusittiin ja korjattiin talotekniikkaa”, kertoi Toni Pakkala, Julkisivuyhdistyksen puheenjohtaja ja kilpailun juryn jäsen, palkintoja jakaessaan.

Heikin lisäksi Puistonportin julkisivukorjaushankkeessa IdeaStructurasta olivat mukana rakennesuunnittelijana Arto Roine, valvojina Aku Hänninen ja Antti Paakkari.

Pitkä ja perusteellinen valmisteluvaihe

Puistonportissa tehtiin vuonna 2008 kuntotutkimus, jossa julkisivujen ja parvekkeiden rakenteiden jäljellä olevaksi elinkaareksi arvioitiin 10 vuotta. Korjaamista ehdittiin siten käsitellä yhtiökokoukissa vuosikymmenen ajan: lopullinen päätös poikkeuksellisen isoon korjaushankkeeseen lähtemisestä syntyi mutkattomasti yhtiökokouksessa keväällä 2018, jolloin myös julkisivujen korjaushanke käynnistyi.

Pääsuunnittelija-arkkitehdin mietteitä

 ”Minun ensimmäisiä tehtäviäni IdeaStructuraan tuloni jälkeen keväällä 2015 oli laatia kaavamuutoshakemus Puistonportin lisäkerrosta varten. Hakemus pysähtyi kaupungilla suuremman alueen yhtenäiseen kaavoitukseen ja aikataulun merkittävään siirtymiseen”, muistelee Heikki. Rakennuksen remontit olivat kuitenkin saatava vauhtiin lisäkerrosta ilmankin. ”Rimamme oli siis alussa paljon korkeammalla (lisäkerros!) – näkyvä lopputulos on kuitenkin aina monen asian kompromissi. Ehkä lopputulosta suurempi merkitys oli tiiviillä yhteistyöllä kaikkien osapuolien kesken. Pääsuunnittelija-arkkitehti saa olla hyvin keskeisessä roolissa, ja olla ohjaamassa ja näkemässä koko hankkeen alusta loppuun. Siitä tulee tietysti tunne, että on ollut osallisena ja nyt ansaitsemassa saatua tunnustusta”, Heikki sanoo.

Kiitos! 

”Taloyhtiön hallitus oli hankkeessa aktiivisesti mukana, ja heillä oli omia näkemyksiä ja toiveita, joihin minäkään en välillä uskonut. Epäilin esimerkiksi, että näin suuria parvekkeita ei pystytä perustelemaan taloyhtiössä, mutta toisin kävi”, summaa Heikki tyytyväisenä aikataulussa toukokuussa 2019 valmistuneesta hankkeesta ja haluaa vielä osaltaan kiittää kaikkia hankkeessa mukana olleita tahoja.

Kiinteistöpostissa lisää aiheesta, klikkaa tästä

Virallinen tiedote: Tästä linkistä

Valikko