fbpx

IdeaStructura on saanut bändiinsä oivan rakennesuunnittelijan ja rumpalin!

Jani-Petteri Polo on työskennellyt pian vuoden IdeaStructuran Hämeenlinnan toimistossa harjoittelijana. ”Rakennustekniikan suunnittelupuolen opintoni HAMKissa ovat loppusuoralla”, kertoo Jani-Petteri, joka on valmistumassa kesän alussa rakennusinsinööriksi.

Tulevan insinöörin tie on kulkenut rakennustyömaiden kautta. ”Olen aiemmalta ammatiltani kirvesmies ja ehdin työskennellä rakennustyömailla useamman vuoden ajan. Jossakin vaiheessa aloin kuitenkin miettiä sitä, etten halua tehdä kirvesmiehen hommia loppuelämääni”, Jani-Petteri sanoo. Perusteellisen pohdinnan jälkeen nuori mies päätti hakea insinöörikoulutukseen kotikaupungissaan Hämeenlinnassa, ja jo opiskelemaan hakiessa Jani-Petteri tiesi haluavansa rakennesuunnittelijaksi. ”Rakennustyömailla työskentelemisestä on kyllä ollut todella paljon hyötyä nykyisissä suunnitteluhommissa, joita olen saanut IdeaStructurassa tehdä”, Jani-Petteri lisää.

Minkälainen on tyypillinen työpäiväsi?

”Työpäiväni sisältävät Tekla Structures -ohjelmistolla mallintamista, rakenteiden suunnittelua ja mitoittamista sekä detaljiikan piirtämistä AutoCAD-ohjelmalla. Työ on hyvin itsenäistä: jaamme työtehtävät työkavereiden kesken, mutta varmistamme vielä mitä kukin tekee projektissa, jotta emme tee samaa asiaa päällekkäin”, kertoo Jani-Petteri.

Miten olet onnistunut sommittelemaan opiskelun ja työn tekemisen yhteen?

”Suurimmat haasteet liittyvät ilman muuta opiskelun, työn ja harrastusten aikatauluttamiseen ja yhteensovittamiseen. Mutta onneksi toimistollamme on rento ja hyvä ilmapiiri ja apua on ollut helppo pyytää. Jos työssä on tullut haasteita tai suoranainen ongelma, niin työkaverini ovat auttaneet mielellään: he ovat ymmärtäneet, että joudun vielä satsaamaan opiskeluuni. Iso plussa työssäni on vapaus! Olen voinut hoitaa opiskeluni ja tehdä työtä opiskelujen ohella, eikä toisinpäin. Etätyömahdollisuus on ollut suurena apuna tämän paketin onnistumisessa”, summaa Jani-Petteri.

Tsemppiä opintojen loppusuoralle!

Opintojaan viimeistelevän Jani-Petterin arki on juuri nyt kiireistä, muttei niin kiireistä, etteikö hän ehtisi haastattelumme loputtua tuuraamaan kaverinsa bändin rumpalia, ja hyvä niin – IdeaStructurakin tarvitsee bändiinsä taitavan rumpalin!

Valikko