Legen­daa­ri­set raken­ne­suun­nit­te­li­jam­me vai­kut­ta­vat tätä nykyä olo­neu­vok­si­na

Idea­Struc­tu­ran sei­näl­lä on pit­kä rivi tai­tei­li­ja Kati Miko­lan maa­laa­mia tau­lu­ja: hän on maa­lan­nut jokai­ses­ta elä­köi­ty­nees­tä idea­struc­tu­ra­lai­ses­ta muo­to­ku­van. Katil­la on maa­laa­mi­sen lah­ja: ilmeet, mel­kein kuin eleet­kin, pilk­keet sil­mä­kul­mis­sa ja hymy­kuo­pat ovat kaik­ki koh­dil­laan – muo­to­ku­va­ri­vin äärel­lä on muka­va pysäh­tyä, ja moni pysäh­tyy­kin, vaik­ka uuden tau­lun ilmes­ty­mi­nen Idea­Struc­tu­ran sei­näl­le mer­kit­see­kin jon­kun kol­le­gan elä­köi­ty­mis­tä. Nyt rivis­tös­sä on kak­si uut­ta muo­to­ku­vaa, Pent­ti Ahon ja Juha Kos­ki­sen: he ovat legen­daa­ri­sia suun­nit­te­li­joi­tam­me, ja pää­sem­me nyt kuu­le­maan Juhan, tuo­reen elä­ke­läi­sen miet­tei­tä hänen pit­käs­tä uras­taan.

”Olen ollut onne­kas saa­tua­ni teh­dä yli kol­me­kym­men­tä vuot­ta töi­tä tavat­to­man lah­jak­kai­den raken­ne­suun­nit­te­li­joi­den, Pent­ti Ahon ja Juha Kos­ki­sen kans­sa. Pena on yksi oppi-isis­tä­ni: hän tuu­to­roi minua Insi­nöö­ri­toi­mis­to Mik­ko Vaha­sel­la, vas­ta­val­mis­tu­nut­ta DI:tä, ja tie­dän, että Penal­la riit­ti­kin sii­nä työ­sar­kaa”, Jyr­ki Jal­li nau­raa. ”Kos­sua kii­tän eri­tyi­ses­ti sik­si, että perus­tim­me Idea­Struc­tu­ran. Jää­tyä­ni pois Vaha­sel­ta, ei ollut miten­kään kir­kos­sa kuu­lu­tet­tu, että jäi­sin enää raken­nusa­lal­le. Taka­na oli mon­ta hyvää kes­kus­te­lua nime­no­maan Kos­sun kans­sa ennen kuin läm­pe­nin Idea­Struc­tu­ran perus­ta­mis­a­ja­tuk­sel­le”, Jyr­ki sanoo.

Raken­ta­mi­nen ei lopu

Juhan Porin mur­teel­la sol­ju­vaa puheen­part­ta on muka­va kuun­nel­la, ja sel­vi­ää, että mies onkin käy­nyt vain syn­ty­mäs­sä Nais­tenkli­ni­kal­la ja muut­ta­nut sit­ten parin kuu­kau­den ikäi­se­nä per­heen­sä kans­sa Poriin, jos­sa hän asui liki pari­kym­men­tä vuot­ta.

Uuni­tuo­re yli­op­pi­las aloit­ti mate­ma­tii­kan opin­not Hel­sin­gin yli­opis­tos­sa, mut­ta lopul­li­nen opis­ke­lu­paik­ka se ei ollut: opis­kel­tu­aan vuo­den yli­opis­tos­sa, Juha pyr­ki Tek­nil­li­seen kor­kea­kou­luun (nyk. Aal­to-yli­opis­to) ja aloit­ti opin­ton­sa raken­nus­osas­tol­la vuon­na 1978.

”Minul­la oli kak­si lem­piai­net­ta kou­lus­sa, bio­lo­gia ja musiik­ki, ja poh­din­kin vaka­vas­ti myös bio­lo­gian opin­to­ja, mut­ta toi­saal­ta raken­ta­mi­nen oli tut­tua puu­haa, kos­ka olin ollut usea­na kesä­nä isoi­sä­ni ja isä­ni raken­nus­liik­kees­sä töis­sä Poris­sa. Halusin var­man lei­pä­puun ja TKK:lle pyr­ki­mis­pää­tös syn­tyi ratio­naa­li­sen poh­din­nan lop­pu­tu­lok­se­na, raken­ta­mi­nen kun ei täs­tä maa­il­mas­ta lopu”, Juha sanoo.

Suun­nit­te­lu­toi­mis­toon kesä­töi­hin

Juha pää­si vuon­na 1984 kesä­töi­hin Insi­nöö­ri­toi­mis­to Mik­ko Vaha­sel­le, joka oli tuol­loin arvos­tet­tu ja tun­net­tu insi­nöö­ri­toi­mis­to. Mikol­la oli sil­mää pal­ka­ta innos­tu­nei­ta ja osaa­via apu­lai­sia, jois­ta monet jat­koi­vat Mikon anta­man kipi­nän innoit­ta­mi­na kon­struk­töö­rei­nä Vaha­sel­la, niin kuin Juha­kin teki.

Juha ker­too saa­neen­sa Vaha­sel­la kak­si mer­kit­tä­vää oppi-isää, Vil­le Pek­ka­lan ja Pent­ti Ahon. ”Pää­sin suun­nit­te­le­maan Vil­len kans­sa Oop­pe­ra­ta­loa. Suun­nit­te­lu teh­tiin noi­na aikoi­na ajan kans­sa, rau­has­sa. Emme suun­ni­tel­les­sam­me edes tien­neet, toteu­tuu­ko koko Oop­pe­ra­ta­lo­han­ke. Muka­nao­lo täl­lai­ses­sa hank­kees­sa tar­koit­ti minul­le ilman muu­ta työ­elä­mä­ni ”kor­kea­kou­lua”: käy­tän­nös­sä siis sitä, että opin tämän duu­nin perus­teet”, Juha sum­maa.

Mik­si ihmees­sä Juhaa pyy­det­tiin MM-kiso­jen tilan­ne­huo­nee­seen

Syn­kät pil­vet oli­vat kasaan­tu­neet pää­kau­pun­kim­me ylle, ja koh­ta rank­ka­sa­de ja ukko­nen myrs­ky­si­vät kes­kel­lä ylei­sur­hei­lun MM-kisa­näyt­tä­möä, Hel­sin­gin Olym­pias­ta­dio­nia. Samaan aikaan Sta­dio­nin tilan­ne­huo­ne oli täyt­ty­nyt kil­pai­lu­jen jär­jes­tä­jis­tä, palo­mie­his­tä ja polii­seis­ta. Elet­tiin elo­kuu­ta ja vuot­ta 2005.

Juha ava­si pahaa aavis­ta­mat­ta tilan­ne­huo­neen oven ja koh­ta­si kym­me­niä tui­jot­ta­via sil­mä­pa­re­ja. ”Hie­noa, että pää­sit pai­kal­le. Sinul­la on nyt val­tuu­det päät­tää, kes­key­te­tään­kö kil­pai­lut”, päi­vys­tä­vä palo­mes­ta­ri huik­ka­si Juhal­le. Uhka­ku­va sii­tä, että yli­mää­räi­nen mel­ko val­ta­va valo­tau­lu ei pysyi­si myrs­ky­sääs­sä ripus­tuk­sis­saan, oli todel­li­nen. Juha tun­si ja tai­si Olym­pias­ta­dio­nin raken­teet, ja mie­tit­ty­ään kot­van raken­tei­den ja valo­tau­lun kiin­ni­tys­fi­lo­so­fi­aa, Juha tote­si, että kiso­ja ei tar­vit­se kes­keyt­tää.

Olym­pias­ta­dio­nin taka­kaar­teen kat­to roik­kui jo ilmas­sa, mut­ta!

Tun­tuu, että Juhan vuo­si­kym­me­nien mit­tai­sen uran aika­na eten­kin Olym­pias­ta­dio­nil­la on sat­tu­nut ja tapah­tu­nut – hymy on nyt her­käs­sä, mut­ta miten mah­toi asian­lai­ta olla sil­loin, kun Juha saa­pui työ­maa­käyn­nil­le Sta­dio­nil­le huo­ma­tak­seen, että taka­kaar­tee­seen asen­net­ta­va iso kat­toe­le­ment­ti roik­kui jo ilmas­sa, mut­ta kat­toe­le­men­tin vaa­ti­mat kiin­ni­tys­pul­tit oli­vat­kin asen­net­tu vää­rin­päin Sta­dio­nin van­haan beto­ni­ra­ken­tee­seen. ”Kos­ka katok­sen kiin­ni­tys­le­vyis­sä ole­vat reiät eivät oli­si osu­neet koh­dil­leen, ne piti polt­taa uudel­leen – katok­sen roik­kues­sa ilmas­sa”, Juha ker­too nau­raen.

Aivan kaik­kea ei voi las­kea ja mitoit­taa

Juhan eri­tyi­sa­laa on ollut raken­tei­den mitoit­ta­mi­nen. Hän on ennät­tä­nyt mitoit­ta­maan luon­nol­li­ses­ti pit­kään, ja hän on toi­mi­nut esi­mer­kil­li­ses­ti opet­taes­saan nuo­rem­pia kol­le­goi­taan raken­tei­den mitoi­tuk­sen saloi­hin. ”Kos­sul­la on muka­va tapa kuva­ta ver­baa­li­ses­ti, miten raken­teet toi­mi­vat. Hän pys­tyy myös tul­kit­se­maan asioi­ta – raken­tei­den toi­min­taan liit­tyy niin pal­jon eri­lai­sia näkö­kul­mia ja muut­tu­via teki­jöi­tä: kaik­kea ei yksin­ker­tai­ses­ti pys­ty las­ke­maan ja mitoit­ta­maan, jos­kus täy­tyy vain käyt­tää asian­tun­te­mus­ta, ja Kos­sul­la on tämä tai­to näpeis­sään”, Jyr­ki sanoo.

Vuo­det Pie­ta­ris­sa

Juha on mat­kus­ta­nut pal­jon mm. Afri­kas­sa, Aasias­sa ja Ete­lä-Ame­ri­kas­sa. ”Viih­dyn aika lail­la mis­sä vain, en ole tur­han tark­ka olo­suh­teis­ta. Afri­kal­la on eri­tyi­nen paik­ka sydä­mes­sä­ni. Minun havain­to­je­ni mukaan ihmi­set ovat joka pai­kas­sa poh­jim­mil­taan saman­lai­sia ja yleen­sä muka­via. Suo­ma­lai­se­na olen tun­te­nut vain venä­läi­siä koh­taan epä­luu­loa”, Juha poh­tii.

”Vaha­sen Ris­to kysyi ker­ran kah­vi­pöy­däs­sä, läh­ti­sin­kö puo­lek­si vuo­dek­si töi­hin Vaha­sen Pie­ta­rin toi­mis­toon. Halusin näh­dä, min­kä­lai­sia ihmi­siä venä­läi­set ihmi­set ovat ja tulen­ko hei­dän ja hei­dän kult­tuu­rin­sa kans­sa toi­meen. Läh­din Pie­ta­riin vuon­na 2006 ja huo­ma­sin, että venä­läi­set ovat aivan taval­li­sia ihmi­siä, ja viih­dyin­kin Pie­ta­ris­sa niin hyvin, että puo­li­vuo­ti­nen venäh­ti rei­luk­si vuo­dek­si, jon­ka lisäk­si tein Venä­jän pro­jek­te­ja vie­lä mon­ta vuot­ta Suo­meen palat­tua­ni”, Juha muis­te­lee.

”Pie­ta­ris­sa viih­ty­mi­seen vai­kut­ti var­mas­ti myös se, että tör­mä­sin komen­nuk­sel­la olles­sa­ni sat­tu­mal­ta tule­vaan vai­moo­ni. Tuo­hon aikaan poliit­ti­nen tilan­ne oli vie­lä hyvä ja Venä­jän ulko­maan suh­teet oli­vat nor­maa­lit. Eikä siel­lä ollut vie­lä oppo­si­tion ahdis­te­lua ja nykyi­sen­lais­ta fasis­mia näky­vis­sä. Teim­me pro­jek­te­ja Pie­ta­riin, Vii­pu­riin ja Tve­riin, mm. usei­ta 26-ker­rok­si­sia asuin­ra­ken­nus­komplek­se­ja sekä teol­li­suus­lai­tok­sia lähin­nä suo­ma­lai­sil­le toi­mek­sian­ta­jil­le, kuten YIT:lle, SRV:lle ja Lem­min­käi­sel­le”, Juha ker­too.

Juha on moni­lah­jak­kuus

Juhas­ta on monek­si muuk­si­kin kuin insi­nöö­ri­tie­tei­den har­joit­ta­jak­si: hän lau­laa ja soit­taa kita­raa, ääni on Neil Youn­gin ja kita­ra­kin puhuu Juhan näpeis­sä San­ta­nan soin­nein. Mies on ennät­tä­nyt sanoit­ta­maan ja sävel­tä­mään­kin lau­lu­ja. Niin, ja Fire and Rain ‑bän­din solis­ti on kuka­pas muu kuin Juha Kos­su Kos­ki­nen.

”Vaik­ka teem­me insi­nöö­ri­hom­mia, luo­vuu­des­ta on tavat­to­man pal­jon apua työs­säm­me. Kos­su on pys­ty­nyt val­jas­ta­maan luo­vuu­ten­sa voi­ma­va­rak­seen ja uskon, että sii­tä on ollut mer­kit­tä­vä hyö­ty hänen ural­laan insi­nöö­ri­toi­mis­tos­sa”, Jyr­ki kehuu kol­le­gaan­sa.

Juha on ylpeä Idea­Struc­tu­ran perus­ta­jao­sa­kas

”Idea­Struc­tu­ra on työn­te­ki­jöit­ten­sä näköi­nen fir­ma, nyt jo 11-vuo­tias sel­lai­nen. Minus­ta meil­lä on hie­not arvot, jot­ka eivät ole pape­ril­le pölyt­ty­nei­tä kuol­lei­ta kir­jai­mia; olem­me pys­ty­neet pysy­mään ket­te­ri­nä ja itseoh­jau­tu­vi­na. Voin sanoa vil­pit­tö­mäs­ti, että olen onnel­li­nen, että saim­me täl­lai­sen fir­man aikai­sek­si. Me perus­ta­jao­sak­kaat tar­vit­sim­me fir­maam­me toi­mi­tus­joh­ta­jan, ja onnek­sem­me Jyr­ki läh­ti Idea­Struc­tu­raan osak­kaak­si ja luot­sik­si mukaan. Jyr­ki on roh­kea ja ennak­ko­luu­lo­ton, hän on ollut vetu­ri, joka on luot­san­nut ja kehit­tä­nyt, vie­nyt Idis­tä mää­rä­tie­toi­sen toi­mi­tus­joh­ta­jan tavoin eteen­päin”, Juha kiit­te­lee kol­le­gaan­sa.

Juha tär­keä roo­li Idea­Struc­tu­ran hal­li­tuk­ses­sa

”Kos­su on laa­ja-alai­nen ajat­te­li­ja. Hän on kysee­na­lais­ta­nut, vähän ehkä val­vo­nut­kin minua, heit­tä­nyt sel­lai­sia näkö­ku­mia kehiin, joi­ta muut eivät oli­si ehkä osan­neet tai uskal­ta­neet tuo­da esil­le. Kos­su on ollut Idik­sen hal­li­tuk­ses­sa kaik­ki nämä vuo­det, ja jat­kaa hal­li­tus­työs­ken­te­ly­ään edel­leen. Kun hyvät ystä­vät perus­ta­vat yri­tyk­sen, ris­ki­nä on ystä­vyy­den kariu­tu­mi­nen. Me olem­me pys­ty­neet ole­maan raken­ta­vas­ti eri miel­tä, ja ystä­vyy­tem­me on kes­tä­nyt yrit­tä­jyy­den haas­teet. Odo­tan jo kevät­tä, ja sitä, että Kos­su läh­tee Tor­nien tais­toon, lin­tu­jen bon­gaus­kil­pai­luun, jon­ne aamu-uni­suu­des­taan tun­net­tu Kos­su on kui­ten­kin aina saa­pu­nut. Ja ilman Kos­sua ja hänen filo­so­foin­ti­aan kisam­me­han ei oli­si yhtään mitään”, Jyr­ki sanoo.

Vaik­ka Juha on eläk­keel­lä, hän jat­kaa men­to­ri­na

Juha on jää­nyt eläk­keel­le, mut­ta hän jat­kaa Idea­Struc­tu­ras­sa men­to­roin­tia ja mies onkin käy­nyt sään­nöl­li­ses­ti sekä Hel­sin­gin pää­kont­to­ris­sa että Hämeen­lin­nan kont­to­ris­sa: Juha on kes­kus­tel­lut ja tar­jon­nut apu­aan nuo­rem­mil­le kol­le­goil­leen.

Juhan vin­kit nuo­rem­mil­le kol­le­goil­leen

Kar­kea suun­ni­tel­ma. Sel­lai­nen kan­nat­taa teh­dä aina ensin, kos­ka olo­suh­teet muut­tu­vat moneen ker­taan hank­keen aika­na, ja näin jää sopi­vas­ti pauk­ku­ja lopul­li­sel­le suun­ni­tel­man teke­mi­sel­le.

Mitoi­ta rajum­mal­le kuor­mal­le. Tämä ohje ei van­he­ne kos­kaan, nuo­le­mal­la teh­ty­jä mitoi­tuk­sia ei kan­na­ta teh­dä – raken­ne­suun­nit­te­li­jan pitää muis­taa ennen kaik­kea tur­val­li­suus.

Var­mis­ta. Jos epäi­let suun­ni­tel­mia­si, kysy koke­neem­mal­ta kol­le­gal­ta­si – tyh­miä kysy­myk­siä ei ole.

Las­ke­mi­nen. Hyvän raken­ne­suun­nit­te­li­jan pitää osa­ta las­kea, ja kuu­los­taa ehkä has­sul­ta, mut­ta kun on pulas­sa, oppii myös las­ke­maan, jot­ta pys­tyy osoit­ta­maan, että teh­dyt mitoi­tuk­set ovat toi­mi­via, riit­tä­viä.

Kol­le­gat. Työ on vaa­ti­vaa ja rank­kaa, onnis­tu­mi­sen tun­tei­ta­kin onnek­si tulee, mut­ta en voi olla koros­ta­mat­ta sitä, miten tär­kei­tä kol­le­gat ovat – tii­mi­työ on tavat­to­man tär­ke­ää ja kol­le­gat kul­lan arvoi­sia.

Usko itsee­si. Jot­ta voit uskoa itsee­si, asiat pitää sel­vit­tää ja ymmär­tää, ja jos et ymmär­rä, sel­vi­tä ja kysy. Ja muis­ta edel­leen, että tyh­miä kysy­myk­siä ei ole.

Opet­te­le perus­te­le­maan. Ja vaa­di perus­te­lui­ta myös kol­le­goil­ta­si.