Savonlinnan toimistossa puhaltavat uudet tuulet

Kuuden hengen Savonlinnan toimisto ei ole pitänyt itsestään ääntä, vaikka aihetta olisi! ”Meillä on vahva halu tarjota laadukasta suunnittelua Kaakkois-Suomen alueen kaikkiin tarpeisiin”, Jiri Herranen toteaa.
IdeaStructura on paljon muutakin kuin sen Helsingissä sijaitseva pääkonttori; meillä on toimistot yhdeksällä eri paikkakunnalla, niin myös Savonlinnassa.
Uusi mies puikoissa
”Savonlinnan toimistossa tämän vuoden helmikuussa aloittaneet Jiri Herranen ja Pekka Pehkonen ovat molemmat asiansa osaavia ammattilaisia, joista Jiri on ottanut nyt myös ansiokkaasti toimiston pyörittämisen kontolleen”, IdeaStructuran toimitusjohtaja Jyrki Jalli kertoo.
”Olen ollut vetovastuussa parin kolmen kuukauden ajan, mutta tämä ei ole tietenkään yhden miehen show”, Jiri haluaa korostaa.
Kun Suomessa rakennetaan, olemme vahvoilla
”Toimimme IdeaStructurassa paikkakuntariippumattomasti, mikä on ollut tietenkin iso plussa, koska markkina on koetellut aivan erityisesti Itä-Suomea. Paikkakuntariippumaton toimintatapamme on pitänyt meidät leivän syrjässä kiinni haasteellisista ajoista huolimatta, mutta onneksi suunta on kääntynyt ja kuljemme nyt kohti parempia aikoja. Haluaisimme suunnitella aivan erityisesti Kaakkois-Suomessa, mutta tietenkin maanlaajuisesti yhtä lailla myös”, Jiri sanoo.
Savonlinnassa vahvaa betonirakentamisosaamista
”Voi varmasti sanoa, että tunnemme rakennusmateriaalin kuin rakennusmateriaalin, mutta kuitenkin kaikista materiaaleista parhaiten betonin”, Pekka sanoo. ”Pekan betonirakenneosaaminen on vertaansa vailla”, Jiri toteaa.
Fisen pätevyyksistä mainittakoon, että Savonlinnan toimistolta löytyy erityisen vaativat betoni‑, puu- ja teräsrakenteiden pätevyydet.
LVI-palvelut saman katon alta
Janne Kiuru aloitti reilu vuosi sitten LVI-suunnittelijan pestissä Savonlinnan toimistolla. ”Olen ennättänyt toimia IdeaStructurassa LVIA-suunnittelijana, tehdä LVI-kuntoarvioita ja tällä hetkellä toimin erään taloyhtiön LVI-saneerauksen valvojana”, Janne kertoo.
Jannella on FISE Oy:n myöntämä ylemmän tason energiatodistuksen laatijan pätevyys. Myös energiaselvitysten tekeminen luontuu Jannelta.
”Työskentelen paikkakuntariippumattomasti ja teen tiiviistä yhteistyötä Helsingin talotekniikkaporukan kanssa”, Janne sanoo.
Tietomallinnusta unohtamatta
Savonlinnasta löytyy myös vahvaa tietomallinnusosaamista. ”Korkeatasoinen tietomallinnus nopeuttaa suunnittelua ja vähentää virheitä”, Jiri ja Pekka toteavat yhdestä suusta.
Meillä tehdään myös kuntotutkimuksia
”Olen ollut monessa mukana ja pyrkinyt tekemään kaikkea mahdollista, mitä on tullut vastaan — niitä pienempiä paikallisia projekteja unohtamatta”, Jyri Pitkänen sanoo. Mies on tuttu näky niin uudis- kuin korjaushankkeiden suunnittelijana, mutta myös kuntotutkimukset ja ‑arviot onnistuvat Jyriltä.
Olavinkadun asiantuntijamme palveluksessasi
Toimistomme sijaitsee Olavinkatu 60:ssa — tervetuloa käymään! Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään projekteissasi eteenpäin.
Jirin yhteystiedot:
jiri.herranen@ideastructura.com
puh. 050 355 0246