fbpx

”En ole koko urani aikana törmännyt näin laajaan kuntotutkimushankkeeseen”, sanoo IdeaStructuran toimitusjohtaja Jyrki Jalli

”Kuntotutkimuksien edetessä huomasimme, että yhteistyö toimii erinomaisesti IdeaStructuran kanssa ja päädyimme yhteistyöhön myös korjattavien kohteiden suunnittelun osalta”, sanoo Premicon rakennuttajapäällikkö Janne Koponen. Haastattelemme tässä jutussa Premicon rakennuttajapäällikköä, IdeaStructuran kuntotutkijoita ja toimitusjohtajaa. Nyt on vierähtänyt vuosi siitä, kun Premicon IdeaStructuralta tilaama kiinteistöjen mittava kuntotutkimushanke pyörähti käyntiin. Hankkeessa tutkittiin 39 kiinteistöä kymmenessä eri kaupungissa Vantaalta Kuopioon asti, ja tehtiinpä Rovaniemellä haitta-ainetutkimuskin.

 

IdeaStructuran historian laajin kuntotutkimushanke

IdeaStructuran Aku Hänninen, Teemu Kuosmanen ja Jani Sorasalmi tutkivat kolmeen pekkaan 39:n asuinkerrostalokiinteistön rakenteet, vesikatot ja julkisivut: hanke on IdeaStructuran historian laajin yhtenäinen kuntotutkimushanke. Korkeimmillaan tutkitut asuintalot olivat 6-kerroksisia, joten tutkimuksissa tarvittiin nostinautoa ja insinöörien luottokuljettajaa, Mäenpää Yhtiöiden Kimiä. Teemu oli itse jokaisessa tutkitussa kohteessa mukana Akun tai Janin kanssa. Jyväskylässä Teemu kävi kaksin Kimin kanssa, kun Aku joutui parantelemaan kuumettaan.

 

Minkälaisia haasteita näin mittavassa hankkeessa oli?

”Aikataulut. Ideaalitilanteessa olisimme aloittaneet koko projektin keväällä, tutkineet yhden kiinteistön kerrallaan ja tehneet tutkitun kiinteistön raportin mahdollisimman pitkälle kasaan ennen betoninäytteiden laboratorioanalyysitulosten valmistumista, minkä jälkeen olisimme siirtyneet seuraavaan kohteeseen. Tutkimme maakunnissa 2-4 kohdetta joka toinen viikko. Hoidimme väliviikkoina muita käynnissä olleita projekteja ja koko show alkoi tosiaan vasta syyskuussa, eli loskakelien puskeminen päälle oli tiedossa jo alusta asti”, Aku, Jani ja Teemu kertovat.

”Lukitsimme viikkoaikataulut heti syyskuussa, ja totesimme, että kelien ja tai mahdollisien flunssienkaan puolesta ei aleta kovin herkästi enää muuttamaan sovittuja aikatauluja. Onneksi vain Jyväskylä jäi yksin minun käsiini. Pääosa raportoinnista jäi tehtäväksi vasta marras-tammikuulle. Säät suosivat meitä kohtuullisen hyvin eli säilyimme kentällä melko kuivina. Jyväskylän keikka sujuikin jo sitten muutaman asteen pakkasessa, mutta olihan ajankohtakin jo lähellä marraskuun loppua”, muistelee Teemu.

 Kuntotutkimusraporttien paletti kasaan ennätysajassa

”Oppia kertyi runsain mitoin sekä betonijulkisivujen kuntotutkimuksista että korjaamisesta”, kuntotutkimustrio summaa. ”Uskon, että Suomessa ei ole yksikään tutkija tai yritys pyöräyttänyt samassa ajassa yhtä laajaa paletillista kuntotutkimusraportteja kasaan – käytännössä ilman muita lähtötietoja kuin kohteiden julkisivu- ja tasopiirustuksia sekä Google Mapsin satelliittikuvia”, Teemu pohtii.

”Käytännön työn lisäksi yleiset projektinhallinnan toimintaperiaatteet tulivat hyvin tutuksi. Meidän kauttamme pyöritettiin kaikki alihankintalaskut haitta-ainetutkijalta, LVIS-tutkijalta, nostintoimittajalta sekä näytteet analysoineesta laboratoriosta. Yrityksen tilikausi vaihtui kesken projektin, mikä aiheutti omat haasteensa toteutuneen ja laskutetun työn arvioimisen suhteen, kun meidän laskutuksemme laahasi tehtyä työtä jäljessä (kohteet oli sovittu laskutettavaksi kokonaisuudessaan raportin toimittamisen jälkeen). Mutta tästäkin selvisimme kunnialla”, Aku, Jani ja Teemu muistelevat.

Kuntotutkimuksista korjauksien suunnitteluun

Premico on korjannut kuluvan vuoden aikana IdeaStructuran tutkimista kohteista toistakymmentä kiinteistöä. Korjattujen kohteiden julkisivu-, parveke- ja vesikattokorjauksien arkkitehti- ja rakennesuunnittelu ovat myös IdeaStructuran käsialaa kuten myös lupaprosessit eri kaupunkien rakennusvirastoihin. Korjausurakat alkoivat mukavasti porrastettuina kevään koitettua huhti-kesäkuussa.

Aku, Jani ja Teemu ovat jatkaneet kuntotutkimuksia vielä tämänkin kesän aikana kuudessa Premicon eri kohteessa ja kertovat, että arkkitehti- ja rakennesuunnittelu on pääosin jo tehtynä Premicon ensi vuoden korjauksia varten.

Premicon lähtökohdat projektiin

”Kyseessä on poikkeuksellinen peruskorjauskokonaisuus: Premico sai kiinteistöt hallintaansa toukokuussa 2018 – eri puolilla Suomea olevien kiinteistöjen lähtötietotaso oli varsin vaihteleva, osittain jopa olematon. Kilpailutimme kuntotutkimukset kesän 2018 aikana. Selonottoneuvotteluiden jälkeen oli varsin selkeää, että yhteistyötä jatketaan IdeaStructuran kanssa”, Premicon rakennuttajapäällikkö Janne Koponen kertoo.

”Löysimme selonottoneuvotteluissa hyvän ymmärryksen tilaajan tarpeista ja tulevasta tavasta tehdä peruskorjauksia; tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä sopimusta suunnittelusta. Neuvotteluissa löytyi erittäin hyvä ja keskusteleva toimintatapa: haastoimme toisiamme, ideoimme ja mietimme kuntotutkimuksien toteutustapaa – Jyrki Jalli tunsi hyvin omat työntekijänsä, koska hän oli valmis sitoutumaan varsin tiukkaan aikatauluun”, jatkaa Koponen.

”Kuntotutkimuksien käynnistyttyä veimme omalta osaltamme eteenpäin tulevia peruskorjauksia eri urakoitsijoiden kanssa. Sovimme Jyrkin kanssa, että saisimme paikan päältä aina pikaraportin, jos kuntotutkijat havaitsisivat tutkittavina olevista kohteista jotakin ”hälyttävää”. Näin pystyimme ohjaamaan koko ajan urakoitsijaa oikeaan suuntaan remontin toteutustavan suhteen”, sanoo Koponen.

”Kuntotutkimusten edetessä huomasimme, että yhteistyö toimii IdeaStructuran kanssa erinomaisesti. Päädyimme yhteistyöhön myös suunnittelun osalta. Sovitut vuoden 2019 remontit painoivat päälle ja niiden suunnitteluaikataulu oli myös varsin tiukka. Palavereissa meillä oli avoin ja keskusteleva ilmapiiri. Kaikki mukana olijat sitoutuivat kiitettävästi yhteiseen päämäärään ja aikatauluun. Kuntotutkimusporukka tuki suunnittelupalavereita erinomaisesti ja täydensi tarvittaessa puuttuvia tietoja. Kaikki tarvittavat kuntotutkimukset ja pääosin myös suunnitelmat ovat nyt valmiina. Meillä on erinomaiset lähtökohdat edetä kohti vuosien 2020-2021 peruskorjauksia”, Koponen kertoo tyytyväisenä.

Hieno suoritus

”En voi kuin hämmästellä ja ihmetellä sitä, miten pojat ovat pystyneet toteuttamaan näin poikkeuksellisen laajan kuntotutkimushankkeen: en ole koko oman urani aikana törmännyt tämän kokoluokan kuntotutkimushankkeeseen. Kertakaikkisen hieno suoritus pojilta ja pisteenä iin päälle Teemu sai tehtyä diplomityönsä valmiiksi kuntotutkimushankkeen tiimellyksessä. Myöskin yhteistyö Premicon kanssa on sujunut erinomaisesti niin kuntotutkimusten kuin suunnittelunkin osalta”, sanoo IdeaStructuran toimitusjohtaja Jyrki Jalli.